Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Joutsan viimesyksyinen henkirikos oli teloitustyyppinen murha – uhrilta irrotettiin pää

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut elinkaudeksi vankilaan 24-vuotiaan miehen, joka viilsi viime lokakuussa Joutsassa toisen miehen kurkun auki ja irrotti tältä pään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oikeus pitää tekoa murhana muun muassa raakuuden ja julmuuden takia.

– Kaulan auki viiltämisessä ja välittömästi samassa yhteydessä tehdyssä pään irrottamisessa on kyse tappamistarkoituksesta. Tekotapa on teloitustyyppinen ja julkisuudestakin valitettavan tuttu muun muassa Lähi-idän viimeaikaisilta taistelualueilta, tuomiossa todetaan.
Tuomittu Mirko Micael Forsström oli mielentilatutkimuksessa, jossa hänet todettiin syyntakeiseksi. Hän siis ymmärsi tekonsa merkityksen.

Uhrin sukuelimet silvottu

Rikos tapahtui asunnossa, jossa Forsström, uhri ja asunnossa asunut 26-vuotias mies olivat viettäneet aikaa.

Henkirikoksen jälkeen Forsström lähti 26-vuotiaan miehen kanssa asunnolta hakemaan pakettiautoa. Kaksikko ja pakettiauton omistaja, 38-vuotias mies, palasivat asunnolle, missä uhrin ruumis paloiteltiin ja kuljetettiin pakettiautolla Kuortin ABC-huoltoasemalle.

Uhrilta oli jossain vaiheessa leikattu irti sukuelimet. Oikeuskäsittelyssä ei saatu varmuutta siitä, kuka sen oli tehnyt.

Lisää aiheesta

Pakettiauton omistaja ja murha-asunnossa asunut mies olivat molemmat syytteessä hautarauhan rikkomisesta, sillä syyttäjä katsoi heidän osallistuneen muun muassa uhrin ruumiin paloitteluun.

Forsströmin lisäksi kuitenkin vain pakettiauton omistaja tuomittiin. Oikeuden mukaan 26-vuotias vain nosteli ruumiin palasia, eikä näin syyllistynyt hautarauhan rikkomiseen.

STT–JECATERINA MANTSINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE