Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

23.7.2026 12:50 ・ Päivitetty: 23.7.2026 12:50

Juha Vainio -palkinto yli 600 laulun sanoittajalle – ”Lauluperintö on muutakin kuin tuttuja pophittejä”

LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Sanoittaja Anna-Mari Kaskinen palkittiin vuoden 2026 Juha Vainio -palkinnolla Kotkan Meripäivillä.

Juha Vainio -palkinto on tänä vuonna myönnetty sanoittaja Anna-Mari Kaskiselle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaskinen on sanoittanut yli 600 laulua, joita on päätynyt muun muassa levyille, yhteislaulukirjoihin ja virsikirjaan. Hän päätyi laulujen sanoittajaksi kohdattuaan opiskeluaikoinaan hengellisen musiikin säveltäjän Pekka Simojoen, jolla oli pöytälaatikossaan tukku sävelmiä ilman sanoja.

Juha Vainion rahasto kertoo haluavansa palkinnolla kiittää Kaskista arvokkaasta elämäntyöstä ja esimerkistä.

- Vaikka ei sanoittaisikaan kaikkien tuntemia pophittejä, voi silti rikastuttaa suomenkielistä lauluperintöämme merkittävällä tavalla, rahaston tiedotteessa sanotaan.

Palkinto luovutettiin Kaskiselle torstaina Kotkassa. Palkintosumma on 6 000 euroa. Palkinnon myöntää Juha Vainion nimeä kantava rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen musiikintekijät ry.

Juha Vainio -palkinto on aiemmin myönnetty muun muassa Hectorille, Maija Vilkkumaalle ja J. Karjalaiselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU