Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Julija Navalnaja kehottaa venäläisiä vaaliprotesteihin

LEHTIKUVA / AFP / THOMAS KIENZLE
Julija Navalnaja Münchenin turvallisuuskonferenssissa 16. helmikuuta.

Edesmenneen venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin leski Julija Navalnaja kehotti keskiviikkona venäläisiä vaaliprotesteihin presidentinvaaleissa puolentoista viikon päästä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Navalnyin mukaan venäläisten tulee mennä äänestämään vaalisunnuntaina puolilta päivin ja ruuhkauttaa äänestyspaikat. Sen jälkeen heidän tulee joko turmella vaalilippunsa tai äänestää ketä tahansa muuta kuin istuvaa presidenttiä Vladimir Putinia.

-  Meidän on vaalipäivänä osoitettava, että olemme paikalla ja että meitä on paljon, Navaljana sanoi.

Vankileirillä Pohjois-Siperiassa vajaat kolme viikkoa sitten kuollut Navalnyi haudattiin perjantaina Moskovassa. Navaljana ja pariskunnan kaksi lasta eivät osallistuneet hautajaisiin, koska heidät olisi voitu pidättää.

Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi keskiviikkona, ettei Venäjä aio sallia “demokratiansa kritisoimista”.

-  Pidämme sellaiset vaalit, joita kansamme tarvitsee, Peskov lupasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE