Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Justin Trudeau ilmoitti yllätyserostaan – Kanadassa alkoi nyt uuden pääministerin etsintä

Lehtikuva / AFP
Justin Trudeau (s. 1971) nousi pääministeriksi vuonna 2015.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau jättää tehtävänsä, ja seuraajan etsintä alkaa heti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trudeau kertoi asiasta maanantaina lehdistötilaisuudessa Kanadan pääkaupungissa Ottawassa. Trudeau luopuu myös liberaalipuolueensa puheenjohtajuudesta. Hän aikoo jatkaa virkaa tekevänä pääministerinä siihen asti, kunnes hänelle on valittu seuraaja.

Trudeaun mukaan maan parlamentti on tauolla maaliskuun 24. päivään asti sillä välin, kun uutta johtajaa valitaan, kertoi uutiskanava CNN.

Trudeau nousi valtaan vuonna 2015 ja johdatti puolueensa vielä vaalivoittoihin vuosina 2019 ja 2021. Viime vuosina Trudeaun ja hänen puolueensa suosio on kuitenkin hiipunut.

Pääministerin suosio hiipui entisestään viime kuukausina, kun hänen vähemmistöhallituksensa selvisi vain niukasti epäluottamusäänestyksistä. Viime aikoina hänen eroaan olivat vaatineet arvostelijoiden lisäksi myös liittolaiset.

AIEMMIN Trudeau oli sanonut luotsaavansa puoluetta seuraaviin vaaleihin, jotka on pidettävä viimeistään tämän vuoden lokakuussa.

Trudeau sai kuitenkin lisäpainetta Yhdysvaltain suunnalta, kun tuleva presidentti Donald Trump uhkasi asettaa 25 prosentin tuontitulleja kanadalaisille tuotteille.

Kanadan varapääministeri Chrystia Freeland jätti tehtävänsä joulukuussa, koska hänellä oli erimielisyyttä Trudeaun kanssa siitä, miten Trumpin väläyttelemään suunnitelmaan tulisi vastata.

Myöhemmin joulukuussa Trudeau ilmoitti merkittävistä muutoksista hallituskokoonpanossaan. Hän laittoi vaihtoon kolmasosan tiimistään siinä toivossa, että saisi näin ratkaistua poliittisen kuohunnan.

Marraskuussa Trudeau ehti vierailla Floridassa tapaamassa Trumpia pyrkimyksenään hillitä mahdollisia kauppasotariskejä maiden välillä.

Trump sen sijaan päätti kunnioittaa vierastaan kutsumalla häntä sosiaalisessa mediassa useaan otteeseen Kanadan kuvernööriksi. Lisäksi Trump sanoi, että Kanadan liittäminen Yhdysvaltain 51. osavaltioksi olisi hyvä idea.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE