Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jutta Urpilainen komissioon pääosin positiivisen palautteen siivittämänä – EU-parlamentti äänestää komission luottamuksesta ensi viikolla

EU-parlamentti äänestää komission luottamuksesta ensi viikon keskiviikkona. Parlamentin puhemiehen David Sassolin mukaan parlamentin valiokunnat ovat saaneet kaikkien komissaarien kuulemiset valmiiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Näin komissiolle on avautumassa mahdollisuus aloittaa kautensa joulukuun alussa, mikä on kuukautta myöhemmin kuin oli tarkoitus.

Samalla parlamentti julkisti arvionsa kuulemisista. Kansainvälisten kumppanuuksien komissaariksi nouseva Jutta Urpilainen (sd.) saa mepeiltä pääosin hyvää palautetta. Urpilainen osoitti kehitysvaliokunnan mielestä sitoutumisensa, kertoi selkeästi tavoitteistaan ja on pätevä tehtävään.

Urpilainen ei sen sijaan onnistunut meppien mielestä täysin avaamaan sitä, mikä hänen tontillaan olevan kehitysyhteistyön suhde on maahanmuuttopolitiikkaan. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on viitannut yhteyteen Urpilaisen tehtäväkirjeessä.

Britannia ei ole asettanut omaa komissaariehdokastaan EU:n vaatimuksista huolimatta.

Parlamentin enemmistön tuki ensi viikolla ei ole itsestäänselvyys. Heinäkuussa komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sai oman valintansa taakse vain pienen enemmistön.
Salaisessa lippuäänestyksessä hänen puolestaan äänesti 383 parlamentaarikkoa, kun tarvittu äänimäärä ehdottomaan enemmistöön oli 374.

Asetelma ensi viikon äänestyksessä on vähän helpompi, koska komissio tarvitsee taakseen enemmistön annetuista äänistä.

Uuden vaalikauden alkutaival on tällä kertaa normaaliakin hankalampi, koska Britannia ei ole asettanut omaa komissaariehdokastaan EU:n vaatimuksista huolimatta. Sassolin mukaan takaraja on perjantaina.

Jäsenmaat eivät ole vielä viimeistelleet päätöstään siitä, onko yhden maan mahdollista olla ilman komissaaria. Epävarmuutta on esimerkiksi siitä, ovatko EU-komission tekemät ratkaisut varmasti oikeudellisesti pitäviä, jos komissiossa ei ole 28:aa jäsentä.

Ilmasto ja ulkopolitiikka korostuvat

Ensi kaudella EU keskittyy ilmastoon ja Euroopan paikkaan maailmassa. Von der Leyenin lista on pidempi, mutta nämä kaksi teemaa ovat jo nyt saaneet paljon huomiota.

Saksalainen komission puheenjohtaja on luvannut esittää eurooppalaisen ”Grean Deal”-ympäristösuunnitelman sekä eurooppalaisen ilmastolain sadan ensimmäisen päivänsä aikana. Hän on esittänyt kiristystä ilmastotavoitteeseen jo vuodelle 2030. Kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi hänen mukaansa vähetä 50–55 prosentilla siihen mennessä.

Myös sukupuolten tasa-arvoa on tarkoitus korostaa hänen johdollaan. Uuteen komissioon on tulossa lähes yhtä paljon naisia kuin miehiä.

Työlistalta löytyvät myös muun muassa “eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen”, digitaalistuminen, reilu talous ja eurooppalaisen demokratian vahvistaminen.

STT–Anniina Luotonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE