Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

3.10.2025 07:24 ・ Päivitetty: 3.10.2025 07:35

Kaapelirikkoja Eagle S jäi tuomiotta: käräjäoikeus vetoaa toimivaltarajoihinsa

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Helsingin käräjäoikeus on jättänyt Suomenlahden joulupäivän kaapelirikkoja koskevan syytteen ja korvausvaatimukset tutkimatta. Käräjäoikeus kertoo, ettei asiaan voitu soveltaa Suomen rikosoikeutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Vastaajien väitetyt laiminlyönnit olivat liittyneet heidän tehtäviinsä aluksella, minkä vuoksi kysymys oli käräjäoikeuden arvion mukaan Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen tarkoittamasta merenkulkuonnettomuudesta, jonka osalta rikosoikeudellinen toimivalta kuului aluksen lippuvaltion tai vastaajien kansallisuusvaltioiden tuomioistuimille, käräjäoikeuden tiedotteessa sanotaan.

COOKINSAARILLE rekisteröidyn Eagle S -tankkerin epäillään raahanneen vuoden 2024 joulupäivänä ankkuriaan merenpohjassa tuntien ajan ja noin 90 kilometrin matkan katkaisten viisi merikaapelia.

Käräjäoikeus katsoo, että ankkurin putoaminen mereen johtui sen kiinnitysmekanismin rikkoutumisesta.

Syyttäjä vaati Eagle S -aluksen kapteenille, yliperämiehelle ja toiselle perämiehelle vähintään kahden ja puolen vuoden vankeutta törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä. Syytetyt ovat Intian ja Georgian kansalaisia. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Kaapelirikot tapahtuivat kansainvälisellä merialueella, mutta Suomen niin sanotulla talousvyöhykkeellä. Syyttäjän mukaan asiassa voidaan soveltaa Suomen rikosoikeutta, sillä seuraukset ilmenivät Suomessa.

KÄRÄJÄOIKEUS oli toista mieltä.

-  Käräjäoikeus katsoi, että teosta ei ollut aiheutunut tuhotyön tai törkeän tuhotyön tunnusmerkistön edellyttämiä seurauksia Suomen energiahuollolle tai tietoliikenteelle, tiedotteessa sanotaan.

Sen sijaan siitä aiheutui oikeuden mukaan erittäin suurta taloudellista vahinkoa, joka on ilmennyt Suomessa.

Asiassa järjestettiin elo-syyskuussa oikeudenkäynti, jossa käräjäoikeus vastaanotti asiaa koskevan näytön.

Käräjäoikeuden toimivaltapäätöksestä kertoi ensimmäisenä Yle.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe kertoi STT:lle, että syyttäjät pohtivat ensi viikolla, valittavatko he ratkaisusta johonkin ylemmistä oikeusasteista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU