Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kahden ministerin lähtö käynnisti brittihallituksessa laajamittaisen tuolileikin – uusi ulkoministeri käänsi Brexit-kelkkansa

Jeremy Hunt.

Britannian uusi ulkoministeri Jeremy Hunt sanoo antavansa pääministeri Theresa Maylle täyden tukensa, jotta Britannia pääsee EU:n kanssa sopuun unionista eroamisesta hallituksen sopimien suuntaviivojen mukaisesti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mayn asemasta oli maanantaina epäselvyyttä sen jälkeen, kun ulkoministeri Boris Johnson ja brexit-ministeri David Davis olivat ilmoittaneet eroavansa vastalauseena Mayn suunnitelmille siitä, miten Britannian ero EU:sta toteutetaan. Molemmat olivat hyväksyneet hallituksen brexit-suunnitelman perjantaina mutta tulleet sittemmin toisiin ajatuksiin.

Mayn johdolla neuvotellun linjan on arvioitu tarkoittavan pehmeämpää brexitiä kuin konservatiivit Johnson ja Davis olisivat halunneet.

Kauppa jatkumassa mahdollisimman vapaana

Brittihallitus linjasi perjantaina pitkän väännön jälkeen, että se pyrkii jatkamaan mahdollisimman vapaata tavarakauppaa EU:n kanssa. Tämä tarkoittaisi, että maan täytyy noudattaa unionin sääntöjä.

Johnson ja Davis ovat ajaneet tiukkaa brexitiä, jonka myötä Britannia olisi palauttanut täyden määräysvallan sääntöpohjasta itselleen. Käytännössä vaatimuksen toteuttaminen oli vaikeaa, koska EU pitää kiinni sisämarkkinoistaan.

Johnson sanoi BBC:n mukaan erokirjeessään, että Mayn ehdottama brexit tekisi Britanniasta EU:n siirtomaan.

– Unelma (brexitistä) on kuolemassa, se tukehtuu tarpeettomaan itseluottamuksen puutteeseen, hän kirjoitti.

May myönsi maanantaina parlamentissa, että hän on eronneiden ministereiden kanssa eri linjoilla.

– Emme ole samaa mieltä siitä, mikä on paras tapa noudattaa yhteistä velvollisuuttamme kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta.

Luotettava liittolainen ja itsevarma ääni

Konservatiivien Hunt oli vielä kansanäänestyksen aikaan Britannian EU:ssa pysymisen kannalla, mutta on muuttanut mieltään neuvotteluiden aikana, kertoo Guardian. Huntin muutos johtuu lehden mukaan siitä, että hän piti EU:n asennetta neuvotteluissa ylimielisenä.

Ensimmäisessä lausunnossaan ulkoministerinä Hunt lähetti viestin muulle maailmalle, joka miettii, minkälainen maa Britanniasta EU-eron jälkeen tulee, kertoo BBC.

– Britannia tulee olemaan luotettava liittolainen, maa joka puolustaa kansalaisilleen merkityksellisiä arvoja ja vahva, itsevarma ääni maailmassa, hän kuvaili.

Kahden ministerin lähtö käynnisti Mayn hallituksessa laajamittaisen tuolileikin. Hunt nousi ulkoministeriksi terveysministerin paikalta. Hänen tilalleen terveysministeriksi tulee Guardianin mukaan entinen kulttuuriministeri Matt Hancock. Uudeksi kulttuuriministeriksi nimitettiin Englannin ja Walesin ylimpänä syyttäjänä toiminut konservatiivipoliitikko Jeremy Wright.

Wrightin entisen pestin sai konservatiivipuolueeseen kuuluva parlamentin jäsen Geoffrey Cox.

Uudeksi brexit-ministeriksi puolestaan nimitettiin entinen asuntoministeri Dominic Raab. Hänen tilalleen asuntoministeriksi tuli työ- ja eläkeministeri Kat Malthouse. Malthousen seuraaja ei tiistain vastaisena yönä ilmeisesti ollut vielä tiedossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE