Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kai Mykkänen pääsee pois ministeriydestä: valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Vaalissa toiseksi tullut Tuula Antola onnittelee Kai Mykkästä valinnan varmistuttua.

Ympäristöministeri ja kansanedustaja Kai Mykkänen (kok) on valittu Espoon seuraavaksi kaupunginjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Mykkänen (s. 1979) sai maanantai-iltana Espoon kaupunginvaltuuston äänestyksessä toisella kierroksella 44 ääntä, voittaen vastaehdokkaansa, Omnian koulutuskuntayhtymän johtajan Tuula Antolan joka sai 31 ääntä.

Mykkänen sanoi voittopuheessaan halunneensa tehtävään etenkin siksi, että Espoo on hänen synnyinkaupunkinsa.

Hän vakuutti toimivansa vastedes kaupunginjohtajana puolue- ja muiden jakolinjojen yli kaupunkilaisten hyväksi.

KOKOOMUS joutuu nyt etsimään riveistään uuden edustajan Petteri Orpon hallituksen ympäristö- ja ilmastoministeriksi.

Eduskuntaan Mykkäsen tilalle nousee varasijalta Orpon erityisavustaja, niin ikään espoolainen Henrik Vuornos.

Espoon kaupunginjohtajan toimikausi alkaa helmikuussa 2025.
Nykyinen kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Valtuustossa on 75 jäsentä, ja suurin valtuustoryhmä (29 edustajaa) on kokoomuksella. Mykkänen keräsi siis ääniä muiltakin kuin omilta puoluetovereiltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE