Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kaikkonen sättii opposition: “Mahdoton käsittää”

Antti Kaikkonen (oikealla) keskustelemassa pääministeri Juha Sipilän ja kansanedustaja Kalle Jokisen kanssa.

Sote- ja maakuntauudistuksesta on nyt saatu aikaan kokonaisuus, jolla sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan parantaa ja turvata lääkäriin pääsy, hoito ja hoiva tasa-arvoisesti kaikille suomalaisille koko maassa, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen tiedottaa.

– Nyt sote- ja maakuntauudistus on toteutettava yhteistyössä. Keskusta esitti viime vaalikaudella oppositiossa ollessaan kotikunta-maakuntamallin ja oli valmis yhteistyöhön silloisten Kataisen ja Stubbin hallitusten kanssa, jotta uudistus etenisi. Opposition linja tällä vaalikaudella on valitettavasti toinen, Kaikkonen sanoo.

– SDP ja Vihreät ovat ilmoittaneet haluavansa repiä sote- ja maakuntauudistuksen auki ja palauttaa sen nollapisteeseen. Tätä on mahdoton käsittää. Opposition linja yksinkertaisesti vaarantaisi ihmisten palvelut ja niiden tasa-arvoisen saatavuuden, hän jatkaa.

Kaikkonen sanoo, että SDP, Vihreät ja nyttemmin myös Vasemmistoliitto ovat myös antaneet ymmärtää, että sosiaali- ja terveyspalveluja ja ylipäätään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa oltaisiin myymässä markkinoille ja etenkin suurille terveysalan yrityksille.

– Tämä on ihmisten pelottelua, jolla voi lyhyellä aikavälillä saada kannatusta, mutta joka ei edesauta millään tavalla palvelujen turvaamista tasa-arvoisesti. Uskon suomalaisten enemmistön kuitenkin näkevän pelottelun läpi ja ymmärtävän, että sote- ja maakuntauudistus on vihdoin vietävä maaliin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE