Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Ulkomaat

Kaksi junaa törmäsi yhteen Tshekissä – ainakin kolme on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut

LEHTIKUVA / AFP / MICHAL CIZEK

Ainakin kolme ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui pikajunan ja paikallisjunan yhteentörmäyksessä Tshekin länsiosassa keskiviikkoaamuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paikallisviranomaisten edustajan Maria Svobodovan mukaan loukkaantuneita on 31. Suurimman osan vammat olivat lieviä, mutta seitsemän ihmistä sai vakavia tai kriittisiä vammoja.

Onnettomuus sattui Plzenin ja Domazlicen välisellä rataosuudella lähellä Milavicen kylää, kun Münchenistä Prahaan matkalla ollut pikajuna törmäsi paikallisjunaan. Tshekin liikenneministerin Karel Havlicekin mukaan Münchenistä tulossa ollut pikajuna ei noudattanut opasteita, minkä vuoksi se törmäsi paikallisjunaan.

Saksalaisen Die Länderbahn -junayhtiön mukaan junan kulku Tshekin puolella oli tshekkiläisen CD-rautatieyhtiön vastuulla.

Runsas vuosi sitten Tshekissä tapahtui kaksi junaonnettomuutta, joissa kuoli kolme ihmistä ja loukkaantui kymmeniä.

Uutista on täydennetty kauttaaltaan ja otsikkoon päivitetty turmassa kuolleiden lukumäärä. Aiemmin tekstissä ja otsikossa kerrottiin ainakin kahden kuolleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE