Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

23.3.2025 18:25 ・ Päivitetty: 23.3.2025 18:25

Kanadan uusi pääministeri pani tuulemaan: järjestää vaalit jo huhtikuussa

Lehtikuva / AFP
60-vuotias Mark Carney on ollut pääministerinä 14. maaliskuuta alkaen.

Kanadassa järjestetään parlamenttivaalit 28. huhtikuuta. Asiasta kertoi maan tuore pääministeri Mark Carney sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Olen juuri pyytänyt kenraalikuvernööriä hajottamaan parlamentin ja järjestämään vaalit 28. huhtikuuta. Hän on suostunut, Carney sanoi järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

Kanadan lain mukaan Carney olisi voinut odottaa sekä seurata poliittisen tilanteen ja etenkin Yhdysvaltain kanssa käytyjen tullikiistojen kehittymistä lokakuulle asti.

Rivakasta päätöksentekovauhdistaan tunnettu Carney halunnee kuitenkin saada uuden parlamentin kasaan ja toimintakuntoiseksi mahdollisimman pian. Pääministerillä on oikeus määrätä vaalit toimeenpantaviksi vaikka heti.

Carney valittiin maan liberaalipuolueen uudeksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi sen jälkeen, kun Kanadaa vuodesta 2015 johtanut Justin Trudeau ilmoitti luopuvansa tehtävästä. Carney vannoi virkavalansa runsas viikko sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU