Kotimaa
23.11.2022 12:00 ・ Päivitetty: 23.11.2022 16:19
”Kanava lähti, so fucking what”, julisti Ylen kohuvärväys – Uutuuskirja: Seuraajaksi tuli johtaja, joka oli aivan toisenlainen: “Loivat tyhjiön”
Yleisradio syntyi 29.5.1926 ja aloitti varsinaisen toimintansa 9.9.1926. Martti Soramäen tänään julkistettu kirja Sensuurista sananvapauteen – Yleisradio 1926-2022 (SKS Kirjat) on tutkimus Yleisradion ja sen valtaa käyttävien omistajien suhteesta. Pitkä historia on oma lukunsa, mutta kohuilta ei ole vältytty tälläkään vuosituhannella.
Kirja perustuu Soramäen laatimaan kahteen aikaisempaan tutkimukseen Yleisradion hallinnon ja ohjauksen kehitys 1926-2017 ja Yleisradio 1926-2018 – Sensuurin kohteesta sananvapausyhtiöksi. Niitä on nyt yhdistetty, laajennettu ja päivitetty elokuuhun 2022 saakka.
Mikael Jungner vuonna 2004. KUVA KARI HULKKO
ENSIN poliitikoksi ja sittemmin viestintätoimistoon siirtynyt Mikael Jungner aloitti Ylen toimitusjohtajana 40-vuotiaana vuonna 2005. Kirjan mukaan hänen toimitusjohtajakautensa oli “draamaa alusta loppuun”.
“Yleisradion pääjohtajat tai toimitusjohtajat ovat olleet enemmän tai vähemmän julkisuuden henkilöitä. Jungner poikkesi kuitenkin kaavasta siten, että hän oli julkisuudessa myös yksityiselämänsä takia, jopa lietsoi julkisuutta. Kysymys ei kuitenkaan ollut skandaaleista vaan rakastumisesta ja rakkaudesta”, kirjassa kuvaillaan.
Jungner oli ensimmäinen Ylen ulkopuolisen hallituksen alainen toimitusjohtaja ja samalla viimeinen toimitusjohtaja, jonka hallintoneuvosto valitsi. Tulevat valinnat suoritti yhtiön hallitus. Jungner oli myös viimeinen määräaikainen johtaja ja hänen seuraajiensa Lauri Kivisen ja Merja Ylä-Anttilan johtajasopimukset olivat toistaiseksi voimassa olevia.
Jungnerin ansioiksi Soramäki katsoo muun muassa sen, että tämä hoiti digisiirtymän loppuun, loi Yleisradiolle uuden organisaation, kehitti voimakkaasti internetpalveluja ja korosti tarjonnassa nuoria ikäluokkia.
“Historiallisia televisio-, radio- ja valokuva-aineistoja ja niiden taustatekstejä tarjoava Yle Elävä arkisto avattiin vuonna 2006. Yleisradion ostamaa ja tuottamaa sisältöä suorina lähetyksinä tai jälkikäteen tallenteina esittävä Yle Areena avattiin seuraavana vuonna 2007.”
Jungner toisaalta myös järjesteli ja lopetti tv-kanavia.
“Kuuluisaksi tuli lause ”Kanava lähti, so fucking what”, jonka Jungner sanoi tiedotustilaisuudessa yhtiön henkilöstölle. Suoraviivaiset talouden tasapainottamistoimet herättivät myös kritiikkiä, mutta Yleisradion talous tasapainottui.”
Selvästi väärässä Jungner oli kirjan mukaan ennustaessaan, että kymmenen vuoden kuluttua – eli vuonna 2017 – televisiokanavien aika olisi ohi. Lähtö tuli vuonna 2010.
“Jungner oli korkean profiilin toimitusjohtaja, joka saattoi asettaa yhtiön hallituksen tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Hän oli liikaa kiistelemässä julkisuudessa yleisradioasioissa ja liikaa näytillä yksityiselämään kuuluvissa asioissa, jopa siinä määrin, että yhtiön hallitus oli ”tosiaan kieltänyt minua puhumasta rakkaudesta”.”
Soramäen mukaan Jungner ihaili huippuyksilöitä, ja hänen persoonansa jakoi ihmisiä.
“Poliitikkona hän oli peluri. Kun tavoitteena oli yksimielisyys, hänen oli (Ylen aiemman toimitusjohtajan Reino) Paasilinnan tavoin vaikea saada kaikkien kannatusta.”
Lauri Kivinen vuonna 2012. KUVA JUKKA-PEKKA FLANDER
AIVAN toista maata johtajana oli seuraaja Lauri Kivinen. Asiallisesti tästä oli myös etua, Soramäki katsoo.
“Kivinen piti yleisradiourallaan alusta alkaen tietoisesti matalaa julkista profiilia ja suhtautui alusta alkaen lähtökohtaisen kielteisesti iltapäivälehtijulkisuuteen. Kun Jungneria koskevia lehtiartikkeleita oli satoja, Kivisen artikkelit voitiin laskea kahden käden sormilla. Matala profiili mahdollisti kuitenkin Yleisradiota koskevan julkisen kiistelyn laantumisen siinä määrin, että se omalta osaltaan edisti suuren yhtiötä koskevan rahoitusuudistuksen syntymisen loppuvuodesta 2011 käytännössä kritiikittä.”
Kivisen kaudelle osui kuitenkin yksi isompi mylläkkä: ns. Terrafame-tapaus.
“Kivisen tietoinen matala profiili ja lähes täydellinen kontrasti Jungneriin loivat tyhjiön, joka antoi Yleisradion sisältöjohtajille mahdollisuuden esiintyä julkisuudessa ja lobbauksessa entistä laajemmin. Kun Yleisradion hallitus päätti vuonna 2012, että vastaavien toimittajien tehtävät siirrettiin johtajatasolle, tämä loi tietyn ristiriitatilanteen näille johtajille. Toisaalta heidän piti edistää ja johtaa julkisen palvelun eli Yleisradion toimintaa ja toimintapuitteita, toisaalta olla kohteena poliitikkojen vaikuttamisyrityksille näiden omassa tai puolueensa asiassa.”
Kirjan mukaan juuri tähän liittyvät ongelmat konkretisoituivat Terrafame-tapauksessa.
“Siinä kysymys oli asetelmasta, jossa pääministeri Juha Sipilä kohdisti poikkeuksellisen voimakasta palautetta vuoden vaihteessa 2016-2017 Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaavaan toimittajaan eli päätoimittaja Atte Jääskeläiseen ja suoraan myös uutisaihetta käsitelleisiin toimittajiin.”
Julkisen sanan neuvosto JSN katsoi tuolloin, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeita ja antoi sille huomautuksen. Päätoimittaja Jääskeläinen joutui lopulta lähtemään.
Kivinen ilmoitti lähtevänsä itse Ylestä vuonna 2018.
“Rahoitusjärjestely ja Terrafame-tapaus olivat historiallisestikin erittäin tärkeitä. Rahoitusjärjestely, eli lakisääteinen Yle-vero ja siihen liittyvät järjestelyt, irrotti Yleisradion rahoituksen valtioneuvoston kertaluontoisista tv-maksupäätöksistä ja painostuksen mahdollisuudesta tässä yhteydessä”, kirjassa summataan Kivisen kautta.
Toisaalta Soramäki katsoo, että Terrafame-tapaus oli kolaus Yleisradion journalistiselle riippumattomuudelle.
“Terrafame-tapaukseen liittyvä journalistinen kriisi oli Yleisradion suurin kriisi sitten (Ylen aiemman toimitusjohtajana Sakari) Kiurun konfrontaatioiden tasavallan presidentin ja pääministerin kanssa. Kiuru esiintyi näissä yhteyksissä yksikäsitteisesti ja selväsanaisesti journalististen periaatteiden puolustajana, vaikka Yleisradion pääjohtajalle ei kuulunut tuolloinkaan journalistinen vastuu. Voidaan kysyä, miksi sitten Lauri Kivinen oli aluksi varsin sivussa tästä Terrafame-prosessista.”
Vastaus löytyy Soramäen mukaan Yleisradion hallintomuodon muutoksesta. Kiuru oli myös Yleisradion hallituksen puheenjohtaja, ja hänen yläpuolellaan oli vain hallintoneuvosto.
“Tämän arvion jälkeen voidaan esittää toinen edelliseen liittyvä kysymys. Onko perusteltua, että Yleisradion toimitusjohtaja on de facto formaalisesti kokonaan sivussa johtamaansa yhtiötä koskettavista keskeisistä journalistisista kriiseistä ja niiden ratkaisuista ja samalla itse asiassa ydintoiminnoista? Näinhän ei Kivisen osalta kuitenkaan tosiasiallisesti lopulta tapahtunut. Eikö toimitusjohtajan tulisi vastata koko yhtiön yleisestä operatiivisesta johtamisesta, olla pomo talossaan?”
Soramäen mukaan kokonaan oma kysymyksensä on, tulisiko toimitusjohtajalle osoittaa myös muodollista journalistista valtaa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä koskevan lain mukaisesti siten, että hän olisi vastaava toimittaja koko ohjelmiston tai jonkin sen osan osalta.
“Vähintään tulisi perustella nykyinen menettely. Sen mukaan näyttää nyt muodostuneen käytäntö, jossa toimitusjohtaja on varsin kaukana yhtiön tehtävien toteuttamisesta.”
Merja Ylä-Anttila. KUVA JOHANNA KANNASMAA/YLE
NYKYINEN toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila tuli Yleen MTV:ltä vuonna 2018. Hänen kautensa jatkuu edelleen.
Kirjan mukaan ylioppilaspohjalta Ylen johtoon nousseen Ylä-Anttilan nimitys merkitsi toistaiseksi lopullista irtiottoa Yleisradion toimitusjohtajatasolla poliittisista nimityksistä, jotka olivat alkaneet Eino S. Revon nimityksestä vuonna 1965.
“Ylä-Anttilan kauden ja Yleisradion ohjelmatoiminnan ja palvelujen merkittävin haaste on toistaiseksi ollut koronaviruksen aiheuttama epidemia, joka alkoi Suomessa vuoden 2020 alussa. Pandemian lisäksi Ylä-Anttilan alkukautta ovat leimanneet Euroopan komission Yleisradion tehtäviä koskevat tutkinnat, joista yksi on johtanut Yleisradion julkisen palvelun tehtävää koskeviin tarkennuksiin.”
Soramäki summaa pääjohtajien ja toimitusjohtajien historiaa myös talousnäkökulmasta.
“Sotien jälkeisestä ajasta (Hella) Wuolijoen, (Einar) Sundströmin, (Erkki) Raatikaisen ja Kiurun pääjohtajakaudet sijoittuivat taloudellisiin nousukausiin. (Arne) Wessbergin toimitusjohtajakausi oli onnekkaasti nousukausi kahden laskukauden välissä. Paasilinnan pääjohtajakausi ja Jungnerin toimitusjohtajakausi olivat käytännössä laskukausia, toimitusjohtaja Kivisen kausi oli erittäin hitaan taloudellisen kasvun aikaa.”
“Toimitusjohtaja Ylä-Anttilan kautta on vielä vaikea arvioida, mutta sitä leimaa joka tapauksessa koronavirustaudin aiheuttama pitkittynyt häiriötila, jolle oli ominaista isku talouteen vuonna 2020 ja toipuminen jo 2021 sekä raskaasti ali- jäämäiset valtionbudjetit”, Soramäki kirjoittaa.
KIRJA muistuttaa lopuksi, että Yleisradio perustettiin aikoinaan osakeyhtiöksi ja se on säilynyt sellaisena.
“Kun Yleisradion hallintoneuvoston valinta siirrettiin eduskunnalle vuonna 1949, kysymys oli poikkeuksesta. Tästä ratkaisusta muodostui kuitenkin vähitellen sääntö. Nyt eduskunnan valitseman hallintoneuvoston asema on vakiintunut ja neuvoston tehtävät ovat laajentuneet ja oikeudellistumisen myötä tulleet perustuviksi lainsäädäntöön. Eduskuntaryhmistä on myös muodostunut lainsäädäntöä valmisteleva elin. Sananvapaus- ja riippumattomuusnäkökulmasta ei nykyistä hienoa järjestelyä voi millään lailla verrata aikakauteen, jolloin Yleisradio toimi valtioneuvoston toimilupien ja yksittäisten rahoituspäätösten varassa.”
Martti Soramäki arvioikin, että nykyinen tasapainoinen tilanne on herkkä jyrkille muutoksille yhteiskunnassa.
Soramäki on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa. Hän on toiminut Yleisradiossa eri tehtävissä pääjohtaja Raatikaisen kaudesta alkaen, yhteensä seitsemän pääjohtajan tai toimitusjohtajan aikana.
Korjattu 23.11. klo 14.40: Jungner aloitti Ylen toimitusjohtajana 40-vuotiaana, ei 45-vuotiaana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.