Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Kannattaisiko Suomen valita seuraavaksi Volodymyr Zelenskyin kaltainen presidentti? Tässä hän olisi

Atte Mäläskä
Päätoimittajalta

Petri Korhonen

Demokraatin vastaava päätoimittaja.

Pitääkö presidentti valita täsmätuotteena, yhden alan osaajana, jota Suomen oletetaan lähiaikoina tarvitsevan? Tässä ilmainen vinkki ehdokasasetteluaan vielä empiville puolueille.

Petri Korhonen

Demokraatti

Keskustan toivo, keskuspankkiiri Olli Rehn liittyi keskiviikkona Paavo Väyrysen, Harry Harkimon ja Pekka Haaviston joukkoon presidenttiyttä tavoittelemaan, hänkin valitsijayhdistyksensä kautta.

Mutta muuten, esimerkiksi kokoomus-kd-ps-sdp-rkp-vasemmistoliitto-akselilla onkin yhä hiljaista.

Yksi syy voi olla se, että puolueet eivät tunnu tietävän, millaista ehdokasta maa juuri nyt tarvitsee. Mikromanageeraavaa talousosaajaa, perinteistä unilukkaria, väyrysläistä kaikenvastustajaa vai ulkopolitiikan keulakuvaa? Vaiko ihan sotataidollista ylipäällikköä?

Jos odotamme, että Suomi joutuu seuraavan presidentin kaudella ison konfliktin kohteeksi, yksi vaihtoehto olisi kopioida Ukrainan esimerkkiä.

UKRAINALAISET valitsivat keväällä 2019 presidentin, jonka tiedettiin ainakin osaavan näytellä uskottavasti maan johtajaa. Vaikka moni kansalainen luultavasti äänesti Volodymyr Zelenskyita joko protestina, korruptioon tai vastaehdokkaaseen Petro Porošenkoon kyllästyneenä, ratkaisu osoittautui silti helmikuussa 2022 maalle taivaan lahjaksi.

Zelenskyi tuli presidentiksi 2019 nimellisesti päivänpolitiikan ulkopuolelta.

Lisää aiheesta

Huomio- ja tarinataloudessa, jota kansainvälinen politiikka pitkälti nykyään on, yksilöiden esimerkki saattaa joskus ratkaista kokonaisten valtioiden kohtaloita. Zelenskyi sai jo pari päivää Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen länsimaat tajuamaan, ettei Ukraina suostu alistumaan hirmuvaltiaalle.

Vaikka useimmat sota-analysoijat ennustivat Ukrainan nopeaa häviötä, Kiovassa oli aito kansanjohtaja, joka pystyi sanallistamaan ja kuvallistamaan tavallisten ukrainalaisten taistelutahdon koko maailmalle. Hänessä henkilöityi se rohkeus ja sisu, jota kansa osoitti.

Hallintokoneisto, parlamentti ja virkamieskunta pyörittävät Ukrainan valtion käytännön asioita, sotaväki sotii – ja presidentti hankkii omalla vahvalla esimerkillään maalle goodwilliä, liittolaisia ja aseistusta selviytymistaistelua varten.

SUOMEN demokratia on vakaammassa kunnossa kuin Ukrainassa oli 2019, joten me pärjäämme kyllä vähemmänkin näyttelemistaitoisilla tai legendaarisiksi nousevilla valtionjohtajilla. Samanlaisia kohtalonhetkiäkään tuskin meille lähivuosina tulee.

Silti ajatusleikki zelenskyimäisin perustein valittavasta Suomen presidentistä on hauska. Mitä jos puolueet oikeasti kerrankin rohkaistuisivat hakemaan arvoehdokasta hiekkalaatikkojensa ulkopuolelta?

Ajatusleikki zelenskyimäisin perustein valittavasta Suomen presidentistä on hauska.

Kuka olisi silloin paras ehdokas esittämään jokamiestä, joka nousee valtaan yllätysvalintana, mutta joka kriisin tullen osoittautuu puolustustahdolle ratkaisevan tärkeäksi keulakuvaksi? Joka ei ole leimautunut mihinkään perinteiseen puolueeseen, vaan yhdistää poikkeustilanteessa kaikki?

Ei, väärin arvattu: en tarkoita Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Mika Aaltolaa.

VALINTA on itse asiassa paljon helpompi: elokuva- ja televisionäyttelijä Joonas Nordman täyttäisi kaikki keskeiset kriteerit Suomen Zelenskyiksi.

Nordman on journalistiuransa ansiosta tai siitä huolimatta yhteiskunnallisesti valveutunut ja laajoja kansanryhmiä miellyttävä ihminen, jossa on myös riittävästi sisäistä lujuutta pärjätä poikkeusoloissa. Reservinupseeritausta kelpaisi oikeistolle ja Putouksessa liitto-oravana esiintyminen oli mannaa ammattiyhdistysliikkeelle.

Kannattaa muistaa, että Zelenskyinkin uralta löytyy vastaava karvainen vaihe Karhuherra Paddingtonina.

Nordmanin satakuntalaisen äkkiväärä puheenparsikaan ei haittaisi one-linerien luomisessa.

“Lakkaa ny, emmää kyytiä kaipaa vaan fatillise ammuksii.”

Valtioneuvosto ja pääministeri voisivat joka tapauksessa hoitaa valtaosan Suomen hallinto- ja päätösrutiineista, eduskunnan valvonnassa.

LUOTAN kyllä vakavissani siihen, että saamme lopulta Suomen presidenttikisaan mahdollisimman hyviä, päivänpolitiikassa tai yhteiskunnallisissa tehtävissä näyttönsä antaneita hahmoja.

Aikaa vain ei enää ole kovin paljon, eikä aidosti virkaan haluavia ole helppo tässä tilanteessa löytää. Moni nimekäs vaikuttaja on kuulemma lähes juossut karkuun puoluejohtajien värväysyrityksiä.

Ellei mitään tai ketään muuta tule mieleen, suosittelen epätoivoisimpia puolueita kilauttamaan Nordmanille joskus kesälomien jälkeen, varmuuden vuoksi.

Kunhan muistatte, mistä tämän idean saitte.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE