Kolumnit
10.10.2020 10:57 ・ Päivitetty: 10.10.2020 10:57
Kansainvälisten suhteiden monenkeskisyys on pienen turva
Edustuksellisen demokratian periaatteeseen perustuva valtiomuotomme on ollut keskeisessä asemassa itsenäisyyden ensimmäisten sadan vuoden aikana. Vahvat, koetellut valtiolliset instituutiot ovat tuottaneet vakautta ja luottamusta poliittiseen päätöksentekoon niin rauhan kuin sodankin aikana: esimerkiksi toisen maailmansodan aikana sotaa käyvistä maista vain Suomen eduskunta ja Iso-Britannian parlamentti jatkoivat keskeytyksettä toimintaansa läpi sotavuosien.
Jos demokratian ja sen instituutioiden kulttuuri on kansallisesti vahvaa, on myös kansainvälisten suhteiden pelisäännöistä helpompi sopia. Monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön perusta kun valetaan osapuolten itse omaksumille traditiolle.
Varsinkin Kiinan nousu on mietityttänyt läntisissä demokratioissa 2000-luvulla. Kiinalla, mutta myös esimerkiksi USA:lla tai Venäjällä on aina suuruudestaan ja historiastaan kumpuavat agendat ja käsitykset globaalista yhteistyöstä ja sen tavoitteita. Siksi kansainvälisten instituutioiden arvostuksella ja jatkuvuudella on erityinen merkitys pienille kansakunnille.
Monenkeskisyys suojaa isojen tyrannialta ja voimapolitiikalta. Onkin täysin Suomen edun mukaista toimia aktiivisesti globaaleilla areenoilla sen puolesta, että maailman maiden keskinäisriippuvaisuutta vahvistetaan.
Luottamukseen nojaavilla kansainvälisillä suhteilla luodaan kollektiivista, kaikkia hyödyttävää turvallisuutta paitsi politiikassa myös taloudessa. Koronakriisin myötä myös kollektiivisen terveysturvallisuuden merkitys on otettu viimein vakavasti. Mikään maa ei kykene ratkaisemaan maailman ongelmia yksin: ilmastonmuutos, kuivuus tai pandemia eivät pysähdy millekään raja-aidalle. Turvallisuudessa ei ole kyse vain kansallisesta varautumisesta kriisien varalta, vaan jatkuvasta rakennustyöstä globaalin yhteisön vahvistamiseksi.
Kansallismielinen uho johtaa pahimmillaan yhteiskuntien siiloutumiseen, jolloin tosiasioiksi hyväksytään vain omaan katsantokantaan sopivat näkökulmat. Jakolinjoja korostavan puheen sijasta tarvitsemme enemmän yhteisen ymmärryksen hakemista erimielisten kesken. Tämä pätee niin suurvaltapolitiikkaan kuin myös Euroopan unionin kehitykseen.
Suomen pitkäaikainen linja EU:ssa on nojannut samaan ajatteluun instituutioiden osalta kuin globaalistikin: pieni maa saa äänensä parhaiten kuuluviin, kun yhteisesti sovitut pelisäännöt estävät suurten jäsenmaiden itsekkään oman edun ajamisen. Unionin instituutioiden, kuten komission tai parlamentin, vahvistamisen pitäisi olla jokaisen Brysselissä toimivan suomalaisen tärkeänä tavoitteena.
Presidentti Urho Kekkonen totesi aikanaan, että Suomen rooli maailmassa ei ole niinkään tuomarin, vaan lääkärin. Kansainvälisissä suhteissa tätä lääkärin taitoa tarvitaan jälleen – 2020-luvulle päivitettynä. Henkisten ja fyysisten muurien rakentaminen tai käpertyminen tarujen Impivaaraan muodostavat aidon uhan globaalille, laajalle turvallisuudelle. Pienelle avoimelle kansantaloudellemme nationalistisen protektionismin paluu olisi pahinta mahdollista myrkkyä.
Kirjoittaja on eduskunnan I varapuhemies.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.