Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

25.2.2022 17:52 ・ Päivitetty: 25.2.2022 17:52

Kansalaisaloite Nato-kansanäänestyksestä kerää kannatusilmoituksia rivakkaan tahtiin

LEHTIKUVA / AFP PHOTO Geoffroy Van Der Hasselt

Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoon kansanäänestyksen haluava kansalaisaloite on kerännyt kannatusilmoituksia rivakkaan tahtiin. Puoli kahdeksaan mennessä perjantai-iltana aloitetta oli kannattanut yli 25  000 ihmistä. Aloite on päivätty 21. helmikuuta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aloitteen perustelujen mukaan Itämeren alueen kiristynyt turvallisuustilanne edellyttää, että Suomi sitoutuu pysyvästi keskinäiseen puolustusyhteistyöhön Suomen keskeisten kumppanimaiden kanssa. Aloitteen perustajat esittävät, että Suomen Nato-jäsenyydestä järjestettäisiin perustuslain mukainen neuvoa-antava kansanäänestys.

Kansalaisaloite tarvitsee 50  000 kannatusilmoitusta, jotta se etenee eduskunnan käsittelyyn. Nykyisin kansalaisaloitteet raukeavat vaalikauden lopussa eduskunnan vaihtuessa, minkä vuoksi aloitteet voivat jäädä kokonaan käsittelemättä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU