Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kansalaiset synkkinä USA:ssa: näkemys talouden tilasta koki valtavan pudotuksen

Yhdysvalloissa kuluttajien luottamus talouteen romahti huhtikuussa koronaviruspandemian seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiistaina julkaistun luottamusindeksin pisteluku oli 86,9, kun se oli maaliskuussa 118,8. Jo maaliskuussa luottamus oli koronaviruksen takia laskussa. Huhtikuun pisteluku oli ennakko-odotuksiin nähden jopa yllättävän hyvä.

Kuluttajien näkemystä talouden nykytilasta kuvaava indeksi puolestaan koki kaikkien aikojen suurimman pudotuksensa kuukauden aikana. Pisteluku putosi maaliskuun 166,7:stä peräti yli 90 pistettä 76,4:ään.

Yhdysvalloista on kuulunut viime viikkoina jatkuvasti synkkiä talousuutisia, kun tuotanto on supistunut koronarajoitusten takia nopeasti ja työttömien määrä on kasvanut ennätystahtia.

Kuluttajien odotukset seuraaville kuudelle kuukaudelle ovat kuitenkin hieman optimistisemmat: 40 prosenttia kuluttajista odottaa taloudellisen tilanteen paranevan, kun taas 25 prosenttia uskoo tilanteen huononevan. Optimismia on mahdollisesti luonut se, että jotkut osavaltiot ovat jo vähitellen alkaneet purkaa koronarajoituksia. Moni kuluttaja saattaa myös ajatella, ettei talouden tila voi enää kuin parantua tästä.

Indeksit heijastelivat sitä, kuinka erilaisia odotuksia yhdysvaltalaisten keskuudessa on. Entistä useampi odottaa tarjolla olevien työpaikkojen ja omien tulojensa kasvavan lyhyellä aikavälillä, mutta myös laskua otaksuvien osuus on kasvanut. Yhä harvempi pitää näkymiä neutraaleina.

Luottamusindeksin julkistus sai pörssit Yhdysvalloissa hienoiseen laskuun. Teknologiapainotteinen Nasdaq putosi tiistaina 1,4 prosenttia, kun taas S&P 500 laski vain 0,5 prosenttia ja Dow Jones 0,1 prosenttia.

Pörsseissä huhtikuu on ollut nousuvoittoinen kuukausi koronakriisistä huolimatta, kun kurssit ovat kivunneet vähitellen ylöspäin maaliskuun romahduksen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE