Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Kansalaisia kurittavien leikkausten aika on ohi” – JHL:n puheenjohtaja vaatii myös alustatalouden ongelmiin ratkaisua

– Työn teettämisen uudet muodot uhkaavat työntekijöiden oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja työterveyshuoltoon, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistutti puhuessaan vappuna Lahdessa.

Demokraatti

Demokraatti

Hänen mielestään ongelmiin pitää puuttua tiukasti lainsäädännöllä, sillä osa alustoilla toimivista työnantajista kiertää velvoitteitaan.

– Alustoilla toimivat yritykset eivät ole tunnustaneet asemaansa työsopimuslain mukaisina työnantajina. Työntekijöille ei synny oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, heihin ei päde työaika- eikä työsuojelulainsäädäntö eikä heillä ole oikeutta työterveyshuoltoon, Niemi-Laine summasi.

Hän vaati, että työsopimuslaissa on täsmennettävä, että henkilö on työntekijän asemassa, jos hänellä on vain yksi toimeksiantaja, jolla on mahdollisuus vaikuttaa työnteon tapahtumaan. Oikeuskäytännössä pitää ensisijaisesti olettaa, että kyseessä on työsuhde.

Niemi-Laine painotti, että kunnolliset työolot kuuluvat kaikille kotimaasta riippumatta. Euroopan unioni on Suomelle tärkein areena, jossa päätetään työntekijöiden kansainvälisistä oikeuksista. JHL:n puheenjohtaja kannusti suomalaisia äänestämään eurovaaleissa, jotta EU muistaisi tulevaisuudessakin työelämän asiat.

– Eurooppa on hyvinvoiva ja tasa-arvoinen maanosa. Siitä voimme monessa maassa kiittää työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymiseen ja neuvotteluihin perustuvaa työmarkkinamallia. Menestyminen globaalissa taloudessa on vaikeaa, mutta Euroopan ei tule lähteä kilpailemaan työehtojen polkemisella.

“Ay-liike on auttanut talouskasvua maltillisilla palkankorotuksilla.”

Lisää aiheesta

Niemi-Laine hämmästeli vappupuheessaan sitä, että kevään eduskuntavaaleissa puhuttiin vain vähän työelämän kysymyksistä. JHL vaatii, että uusi hallitus lähtee rakentamaan uudelleen suomalaista luottamusyhteiskuntaa, jossa työelämän säännöt valmistellaan kolmikannassa.

– Kansalaisia kurittavien leikkausten aika on ohi. Hyvinvointivaltion on pidettävä kansalaisista huolta myös silloin, kun heillä menee heikosti.

Niemi-Laine muistutti, että palkansaajat ja ay-liike ovat viime vuosina auttaneet Suomen talouskasvua maltillisilla palkankorotuksilla. Syksyllä monilla aloilla on edessään neuvottelukierros.

– Sopimuspöydissä nousevat esiin sekä palkankorotukset että niin sanotun kiky-sopimuksen mukanaan tuomat lisätyötunnit. Niiden poistamisesta herää varmasti kiivasta keskustelua ainakin julkisen alan neuvotteluissa.

JHL:n hallitus päättää liiton neuvottelutavoitteista syksyllä 2019.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE