Tähän analyysiin on helppo yhtyä.

Sen sijaan johtopäätös, jossa katse kääntyy kansalaisopistoihin ja niiden kurssitarjontaan (ikebanaan ja viiniopintoihin) vie keskustelua harhaan.

Kansalaisopistot eivät ole aikuiskoulutuksen kohdentamisongelman syy. Päinvastoin: ne ovat yksi harvoista rakenteista, jotka ylipäätään tavoittavat heikosti koulutettuja aikuisia, työelämän ulkopuolella olevia ja ihmisiä, joille tutkintokeskeinen koulutuspuhe on vierasta tai jopa pelottavaa.

ON TOTTA, että kansalaisopistojen kurssitarjonta on monipuolista ja sisältää myös harraste- ja taideaineita. Mutta näiden merkitys ymmärretään usein väärin. Ne eivät ole “turhaa viihdettä”, vaan matalan kynnyksen oppimisen portteja.

Monelle aikuiselle ensimmäinen askel takaisin oppimisen maailmaan tapahtuu juuri kädentaitojen, kielten, liikunnan tai taiteen kautta. Ilman näitä askelia moni ei astuisi lainkaan sisään koulutuksen maailmaan. Innostuksen voimaa ei pidä vähätellä. Elinikäisen oppimisen näkökulmasta itse valittu kurssi on levein portti oppimiseen.

SUOMINEN on oikeassa vaatiessaan tavoitteellisempaa aikuiskoulutuspolitiikkaa. Mutta tavoitteellisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin tutkintokeskeisyys. Kansalaisopistojen vaikuttavuus näkyy usein muualla kuin tutkintotilastoissa: arjen hallinnassa, digitaidoissa, kielitaidossa, kotoutumisessa, minäpystyvyydessä, työkyvyssä ja yhteiskunnallisessa osallisuudessa. Nämä ovat juuri niitä tekijöitä, jotka mahdollistavat myöhemmän kouluttautumisen ja työmarkkinoille kiinnittymisen.

On myös syytä muistaa, että kansalaisopistojen toiminta on jo valmiiksi kustannustehokasta ja osin omarahoitteista. Kurssimaksut ovat kohtuullisia, mutta eivät olemattomia. Julkinen rahoitus ei tee harrastamisesta ilmaista, vaan mahdollistaa sen, että mukaan pääsevät myös ne, joilla ei ole varaa markkinaehtoiseen koulutukseen.

Jos tuki kohdennetaan vain tutkintoihin ja “hyödyllisiksi” määriteltyihin opintoihin, seurauksena on todennäköisesti juuri se, mitä Suominen kritisoi: koulutuksen kasautuminen entistä vahvemmin hyväosaisille.

Keskustelua ei siis pitäisi käydä vastakkainasettelulla “tavoitteellinen koulutus vastaan kansalaisopistot”.

TODELLINEN kysymys on, miten rakennamme toimivia opintopolkuja. Kansalaisopistojen rooli on tässä keskeinen: ne luovat oppimisvalmiuksia, madaltavat kynnystä ja toimivat sillanrakentajina kohti ammatillista ja tutkintoon johtavaa koulutusta. Ilman tätä perustaa monet uudistukset jäävät paperille.

Olemme samaa mieltä siitä, että aikuiskoulutusta on syytä kehittää ja rahoitusta kohdentaa paremmin. Mutta jos tavoitteena on aidosti tukea vähiten koulutettuja ja heikoimmassa asemassa olevia aikuisia, kansalaisopistoja ei pidä nähdä ongelmana. Ne ovat osa ratkaisua.

Sannasirkku Autio, puheenjohtaja, Kansalaisopistojen liitto KoL ry

Jaana Nuottanen, toiminnanjohtaja, Kansalaisopistojen liitto KoL ry