Nuori aatelismies rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, joka hänen tietämättään sairastaa siihen aikaan kuolemaan johtanutta keuhkotautia. Niin nuorukaisen isä kuin tytön suojelijakin puuttuvat peliin ja tyttö suostuu vastentahtoisesti lopettamaan suhteen. Kuoleman saapuessa myös nuorukainen palaa viime hetkillä rakastettunsa luo.

Tästä sydäntä särkevästä ja suuria tunteita sisältävästä tarinasta on sen ilmestymisen jälkeen tehty lukuisia teatteri- ja tanssiesityksiä sekä elokuvia. Myös Verdin ooppera “La Traviata”  pohjautuu Kamelianaiseen.

Kansallisbaletissa nyt ensi-iltansa saanut versio on Bostonin baletin tuotantoa, jonka alkuperäinen kantaesitys oli jo vuonna 1994 Floridan baletissa.

Suomen kansallisbaletti

Kamelianainen

Koreografia Val Caniparoli – Musiikki Frédérick Chopin – Musiikinjohto Philippe Béran – Puvut Robert Glay de La Rose – Lavastus David Gano ja Robert Glay de La Rose – Valot John Cuff  – Rooleissa mm. Linda Haakana, Michal Krčmář, Rebecca King, Yimeng Sun; Kansallisoopperan orkesteri 

Teoksen koreografi, yhdysvaltalainen Val Caniparoli, on kokenut tekijä, jonka teoksia on esitetty useissa maissa, mutta sille hänkään ei voi mitään, että aika näkyy.

Esitys on yleisilmeeltään aiheestaan huolimatta kepeä ja viihdyttävä, tekisi mieli sanoa amerikkalainen. Koreografiassa on vauhdikkuutta ja teknisiä koukkuja, mutta myös, varsinkin pääparin duetoissa, linjakasta herkkyyttä. Liikekieli on pääasiassa perusklassista, jota pyritään modernisoimaan hiukan erikoisilla nostoilla, käsien liikkeillä ja muutamilla lattiatason asennoilla. Nykykatsojan silmissä ne näyttävät päälle liimatuilta.

Koreografisesti ja dramaturgisestikin teos lähtee liikkeelle aika hitaasti ja innottomasti. Mielenkiintoiseksi esitys nousee vasta toisessa ja erityisesti kolmannessa näytöksessä.

Teoksen musiikkina on kooste Frédérick Chopinin varhaistuotantoa. Se helmeilee ja ilakoi, mutta ei oikein vastaa traagisen rakkaustarinan tummempiin sävyihin, kohtalokkuudesta puhumattakaan.

David Ganon ja Robert Glay de La Rosen viitteellinen lavastus on ilmava ja antaa tanssijoille runsaasti tilaa, mutta jää hieman vaisuksi. Visuaalisuus keskittyy de La Rosen pukuihin, jotka ovat tyylikkäästi ajanhenkisiä, mutta näyttäviä. Kahden ensimmäisen näytöksen niukka väriskaala, mustaa, valkoista, hiukan ruskeaa ja harmaata, puhkeaa kukkaansa kolmannen näytöksen tummalla silatuissa juhla-asuissa.

Haakanan hieno tulkinta

Kamelianaisen pääparina ensi-illassa tanssivat Linda Haakana ja Michal Krčmář. Ilta oli ehdottomasti Haakanan. Hänen värisevän herkkä, elämästä ja rakkaudesta nauttiva ja kärsivä nuori Margueritansa, oli upea tulkinta. Ilmaisu ja teknisesti vapaa tanssi olivat täydellisessä sopusoinnussa.

Krčmářin nuoren rakastajan Armandin tanssissa ei ollut moitteen sijaa, mutta ilmaisu oli piirun verran liian pidäteltyä, jotta siihen olisi täysin uskonut.

Kokonaisuutena balettiryhmä ei tuntunut olevan vielä aivan täysin sisällä teoksessa. Se näkyi hieman pinnisteltynä energiana ja nopeiden osuuksien kiireen tuntuna. Toki poikkeuksiakin oli, kuten vaikkapa Margueriten ystävättäret ja kilpailijat Rebecca King ja Yimeng Sun, joiden tanssi säkenöi asiaan kuuluvasti.

Kamelianainen on ihan kelpo perusbalettiesitys, mutta suureksi tanssielämykseksi se ei yllä.

Annikki Alku