“Riitely” taas johtuu siitä, että kansanedustajat ovat erilaisia ihmisiä ja heillä on erilaisia intressejä. Kontula totesi, että tällainen edustuksellinen demokratia on toiminut vuosisatojen ajan hyvin. Ainut ongelma kansanedustajien kannalta on se, ettei ihmisiä ole rakennettu ristiriitoja varten.

– Koska poliitikot ovat ihmisiä siinä missä kaikki muutkin, edustuksellinen demokratia tarkoittaa, että joudumme laittamaan ihmisiä ympäristöön, jossa he voivat huonosti. Tässä kunnossa heidän pitää tehdä päätökset, jotka vievät maata eteenpäin. Ei hyvä tilanne, Kontula jatkoi kuvaustaan.

Hänen kirjansa pihvi on kuitenkin se, millaisia ratkaisuja eduskunnassa on syntynyt tähän ongelmaan. Niitä Kontula on hakenut tutkimusmetodeillaan, kansanedustajien haastatteluilla, havainnoinnilla (autoetnografia) sekä kirjallisuudesta.

Hän löysi kolme erilaista strategiaa. Ensinnä konflikteja hillitään hierarkioilla.

– Poliitikon velvollisuus on hamuta valtaa. Jos ei ole vallanhimoinen poliitikko hoitaa hommansa huonosti ja on laiska. Jos taas kaikki koko ajan hamuavat yhtä vallankäytön paikkaa, tämähän on yhtä turnajaista. Siksi eduskunnassa on aika monia hierarkiasäännöksiä. Esimerkiksi minulla toisen kauden kansanedustajana ei ole mitään jakoa puhemiehen paikkaa täytettäessä, vielä vähemmän siksi, että olen pienin puolueen edustaja.

Konflikteja ehkäistään myös normeilla. Eduskuntatalossa on paljon sääntöjä, joiden tarkoitus on pitää huolta, että neuvottelujen alaisia asioita on mahdollisimman vähän. Keskeisiä normeja on esimerkiksi se, millaista työpanosta oma eduskuntaryhmä edustajaltaan odottaa.

Valiokuntatyöskentelyssä eduskuntaryhmä olettaa, että kansanedustaja pitää muut hereillä siitä, jos tehdään oman puolueen kannalta jokin merkittävä päätös.

– Tämä on eri mekanismi kuin se, millä media arvioi ulospäin poliiikkojen ahkeruutta. Media mittaa käyntimäärää, mutta se ei kerro onko hoitanut puolueen kannalta asian hyvin.

Osa normeista liittyy siihen, että talossa on jatkuva huoli eduskunnan arvovallasta.

– Jatkuvasti ollaan huolissaan, meneekö tämä ihan sirkukseksi ja häviääkö legitimiteetti. Siksi on sääntöjä, joiden ainoa tarkoitus on turvata eduskunnan arvoltaaa. Yksi kummallinen sääntö on, ettei täysisisunntossa saa käyttää läppäreitä, koska istunto näyttäisi aivan liikaa toimistolta.

Kolmanneksi konflikteilta suojaudutaan myös alaryhmiin. Tällaisia sosiaalisia taskuja ovat tyypillisimmillään eduskuntaryhmät. Tosin joskus niissäkin tilanne voi olla niin tulehtunut, että se ei suojaa tarjoa.

– Silloin edustaja hakee suojan muualta, joko vaikeasti määriteltävän sielujen sympatian kautta muodostuneen miniyhteisön pohjalta tai muutoin. Ilman suojaa ei pärjää tai jaksa kauan.

Kontulan kirjaa Kansalaisinfossa olivat kommentoimassa entinen ministeri ja kansanedustajaLiisa Hyssälä (kesk.) sekä politiikan tutkija, professori Anne Holli.

Hyssälä allekirjoitti sen, että eduskunnassa ja edustuksellisessa demokratiassa eläminen tarkoittaa myös jatkuvaa ristiriitatilanteiden kanssa elämistä.

– Ainakin itselleni on ollut paljon hyötyä elämässä, että olen eduskunnassa pystynyt muodostamaan verkostoja, joita tänä päivänä työssäni käytän. Entisillä kansanedustajilla on erittäin hyvät verkostot, hän mainitsi.

Kontulan tutkimuksen äärellä Hyssälä hämmästeli sitä, miten vähän kansanedustajan työtä on tutkittu. Hän totesi esimerkiksi, että maakunnasta tulevan kansanedustajan ja Helsingissä asuvan kansanedustajan työt ovat kuin eri ammatti. Helsinkiläinen kansanedustaja saapuu töihin kodistaan ratikalla. Maakunnasta saatetaan ajaa viisi tuntia suuntaansa.

– Itsekin olen parikymmentä vuotta likapyykkipussukkaa vienyt toiseen maakuntaan. Mitään muuta konstia ei ole, kun työpäivät ovat niin pitkiä. Kukaan ei ole tutkinut, miten kansanedustaja esimerkiksi yhdistää perheen ja työn.

Hyssälän mielestä hänen aikanaan tullessa eduskuntaan kansanedustajien huulilla oli enemmän sana me. Nyt se on muuttunut muotoon minä.

– Me-henki on muuttunut tällaiseksi individualismiksi, hän katsoi.

– Kilpailaan vallasta. Jokainen uusi kansanedustaja toivoo, että minulla on oma tv-ohjelma. Yhdellä on kolme, hän sanoi viitaten ilmeisesti Harry Harkimoon (liik.).

Hyssälä kuvasi myös kansanedustajan uupumusta ja valtaisaa työtaakkaa.

– Puhelin voi soida yöllä aamulla ja päivällä. Ei ole aikaa, jossa ei olisi työssä. Kontula kuvaa kirjassa, että kun menee kauppaan, miten pitää käyttäytyä. Tämä on kohtuuton taakka, jonka ymmärrän nyt vasta täydellisesti, kun en ole enää eduskunnassa. Se on hirvittävää. Se on niin raskasta, että sitä ei käsitä, Hyssälä kuvasi kansanedustajan työn vaativuutta.

Kontulan kirjassa on myös joitakin mainintoja kansanedustajien alkoholin käytöstä ja parisuhteiden muodostumisesta. Nämä kohdat ovat jo ehtineet saada mediassa huomiota.

– On aivan normaalia täällä eduskunnassa, että suhteet päättyvät ja alkavat. Se on täysikäisten ihmisten normaalia elämää. Tulin eduskuntaan yliopistosta, siellä näitä oli ihan yhtä paljon. En ymmärrä mitä kummaa siinä on, jos aikuiset ihmiset täällä löytävät suhteita ja entiset päättyvät, Hyssälä kommentoi.

Professori Anna Holli on tutkinut muun muassa eduskunnan valiokuntien toimintaa.

– Olen vuosikausia tolkuttanut opiskelijoille, että vaikka perustuslaki kertoo toiminnan pääperiaatteet, toimintaa ohjaa valtava joukko kirjoittamattomia normeja ja sääntöjä. Niistä on ulkopuolelta vaikea saada tietoa. Minä en ainakan tiedä, että kukaan parlamentaarikko missään maailmassa olisi tehnyt vastaavaa tutkimusta, hän totesi Kontulan uraauurtavasta kirjasta.

– Se mitä en tiennyt tutkijana oli se, että kansaedustajalla on surupuku komerossa äkillisiä suruistuntoja varten. Enkä ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota ministeriaition vakiintuneeseen istumajärjestykseen.

Anna Kontula vastasi Liisa Hyssälän kommentteihin eduskunnan me-hengen vähenemisestä, että osin asia saattaa liittyä eduskunnan toimintatapoihin. Kun nyt äänestykset käydään täysistuntojen aluksi, aiemmin niitä joutui odottelemaan iltamyöhään.

Tämä mahdollisti vilkkaan sosiaalisen elämän esimerkiksi eduskunnan kuppilassa.

– Tämä varmasti näkyy negatiivisesti yhteisöllisyydessä, mutta alkoholikulttuuri on siistiytynyt, seksuaalinen häirintä vähentynyt ja ihmisten mahdollisuus yhteensovittaa perheen kanssa aikaa on parantunut.

Kontulalta kysyttiin siitä, pitääkö vanha totuus paikkansa eli että kansanedustajan pahin vihollinen on saman vaalipiirin oman puolueen ehdokas.

Yleensä kansanedustajat eivät puhu pahaa toisistaan, mutta Kontula vahvisti sen, että kaikkein helpoimmin kritiikki saa tökittyä esiin, jos pitää sanoa pahaa jostain saman vaalipiirin toisesta kansanedustajasta. Taustalla on kilpailu jatkokauden saamisesta parlamenttiin.

– Kyllä tämä on tietynlainen lainalaisuus, tunnistettava tendenssi ja ihan inhimillinenkin.