Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja jyrähtää: “Millaisen viestin tämä antaa tavalliselle kansalaiselle?”

Jukka-Pekka Flander / SDP
Suna Kymäläinen (sd.).

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen (sd.) paheksuu vastuuttomiksi kutsumiaan suunnitelmia valtionyhtiöiden johdon palkkioiden nostamisesta. Esimerkiksi Fortumin puheenjohtajan vuotuinen palkkio on nousemassa 88 800 eurosta 128 200 euroon, eli nousua on jopa 44 prosenttia.

Demokraatti

Demokraatti

– Viime kaudella, kun SDP vastasi hallituksessa omistajaohjauksesta, hyväksyttiin omistajapoliittinen periaatepäätös. Palkitsemisen osalta siinä linjattiin, että palkitsemisen tulee olla kohtuullista ja läpinäkyvää. Nyt sitten tällaisena aikana, kun työntekijöiden ja pienituloisten selkänahasta revitään viimeisetkin rippeet julkisen talouden säästöjen vuoksi, päätetään samaan aikaan tämän suuruusluokan korotuksesta valtionyhtiön puheenjohtajan palkkioon. Kysynkin hallitukselta: onko tämä kohtuullista?

– Millaisen viestin tämä antaa tavalliselle kansalaiselle, Kymäläinen kysyy tiedotteessaan.

HALLITUS on tähän mennessä päättänyt lukuisista toimista, joilla tavoitellaan miljardien säästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kymäläinen huomauttaa toimenpiteiden kohdistuneen voittopuolisesti pienituloisiin samalla kun hyvätuloisille on jaettu veronkevennyksiä. Viimeisimpien tietojen mukaan kehysriihessä tavoitellaan ainakin kolmen miljardin euron uusia säästötoimia eli menoleikkauksia ja veronkiristyksiä.

– Mitä Fortumin johdon palkkion nostoon sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), joka ulostuloissaan on korostanut vain ja ainoastaan talouskuria ja vaatii mittavia lisäsäästöjä myös tulevassa kehysriihessä?

– Pitäisikö hallituspuolueiden keskustella omistajapolitiikan periaatteista ja siitä, mikä on kohtuullista? Vastuullisen valtio-omistajan tulisikin nyt kantaa kortensa kekoon näissä taloudellisissa talkoissa ja estää tämänkaltaiset palkkionkorotukset, Kymäläinen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE