Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kansanedustaja Kristiina Salonen – Järjestöjen rahoitus turvataan ja työllisyyttä edistetään varhaiskasvatusmaksujen alentamisella

Hallitus päätti esittää täysimääräistä kompensaatiota Veikkauksen tuottojen alenemisesta järjestöille. Kansanedustaja Kristiina Salonen kiittää hallitusta, että ratkaisu järjestöjen rahoitusleikkauksen välttämiselle löydettiin.

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

SDP:n tiedotteen mukaan Kristiina Salonen on tyytyväinen, että järjestöjen toiminnan tärkeys ymmärrettiin eikä ennakkotietojen mukaisia leikkauksia tehty järjestöjen avustuksiin.

– Esitetty leikkaus olisi tarkoittanut kohtalokasta rahoitusvajetta järjestöille. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa se olisi ollut pois esimerkiksi pitkäaikaissairaiden neuvonnasta ja ohjauksesta, sairauden omahoidon tukemisesta ja vertaistoiminnasta. On muistettava, että järjestöt tekevät kansalaisyhteiskunnassa mittaamattoman arvokasta työtä esim. lasten, vanhusten, erilaisten erityisryhmien ja muiden avuntarvitsijoiden keskuudessa, jota mikään muu taho ei tee. On oikeus ja kohtuus, että kolmannen sektorin toiminta nyt turvataan erityisesti tällaisena kriisiaikana, jolloin ihmisten psyykkinen ja fyysinen avuntarve kasvaa. Järjestöjen rahoituksen tarpeessa ei ole kuitenkaan kyse yhden vuoden budjetista, vaan toiminta on turvattava myös pidemmällä aikavälillä, Salonen kommentoi.

On muistettava, että järjestöt tekevät kansalaisyhteiskunnassa mittaamattoman arvokasta työtä

Kristiina Salonen pitää tärkeänä, että hallitus päätti budjettiriihessään myös varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta. Varhaiskasvatusmaksut eivät saa olla este työn vastaanottamiselle.

– Etenkin pienituloisten perheiden osalta päivähoitomaksut voivat pahimmassa tapauksessa haukata ison osan vanhempien palkasta, jolloin töiden vastaanottaminen ei välttämättä ole perheen toimeentulon kannalta järkevää lasten ollessa vielä pieniä. Tällaisia esteitä tulisi purkaa, jotta työllisyyttä saataisiin edistettyä. Lisäksi kaikki toimet, joilla lapsiperheiden taloudellista tilannetta voidaan kohentaa, ovat toimia lasten hyvinvoinnin parantamiseksi, Salonen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE