Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja vaatii kiirehtimään ei-kaupallisen sijaissynnyttämisen lainsäädäntöä – “Turhaan demonisoitu”

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.).

Tänään 7.5.2022 vietetään lapsettomien lauantaita. Lapsettomuus koskettaa lähes joka viidettä suomalaista.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen toteaa tiedotteessaan, että lapsettomuushoidot kaipaavat laaja-alaisesti lisäresursseja niin hoitojen järjestämisen kuin psykososiaalisen tuen pariin. Simpukka ry:n teettämä tutkimuksen mukaan myös tiedon ja keskustelutuen tarve lapsettomuudesta kärsivien keskuudessa on valtava. Psykososiaalinen tuki tulisikin ottaa paremmin huomioon lapsettomuushoidoissa.

– Hoitojen aikaista sekä jälkeistä tukea tulisi lisätä hoidoissa oleville. Hoidot ovat fyysisesti ja psyykkisesti rankkoja. Hoitojen aiheuttamat särytkin ovat kovia, mutta henkinen kipu raskainta ja pitkäaikaisinta. Lapsettomuus on usein henkisesti raskas tie, Salonen korostaa tiedotteessa.

Hän muistuttaa myös, että lapsettomuushoidot ovat kalliita ja julkisen terveydenhuollon puolella niihin pääsyä ohjaavat tarkat kriteerit, kuten ikä. Yhteiskunnan tulisi paremmin ottaa huomioon lapsettomuuteen liittyvät ongelmat sekä niiden tilannekohtaisuus.

– Resurssien lisääminen ja hoitoihin pääsyn helpottaminen olisi avuksi sekä hoitohenkilökunnalle että lapsettomuudesta kärsiville-

Salonen toteaa, että yksi vaihtoehto tahattoman lapsettomuuden tukemiseksi on sijaissynnyttämisen mahdollistaminen. Sijaissynnyttämisellä tarkoitetaan järjestelyä, jossa nainen saatetaan raskaaksi, ja lapsen synnyttyä hänet luovutetaan aiottujen vanhempien tai vanhemman kasvatettavaksi. Suomessa sijaissynnytyshoitojen antaminen ei ole sallittua. Marinin (sd.) hallitusohjelmassa tuodaan esille tahattomasti lapsettomien aseman huomiointi. Lisäksi hallitusohjelman mukaan ei-kaupallisten sijaissynnytysten mahdollistamista erityistapauksissa selvitetään.

– Sijaissynnyttämisen ympärillä on jokseenkin negatiivinen ilmapiiri, ja se luo vääriä mielikuvia. Todellisuudessa sijaissynnyttämisestä voisi olla apua monille lapsesta haaveileville. Suomessakin on naisia, jotka ovat syntyneet ilman kohtua tai heiltä on esimerkiksi sairauden vuoksi poistettu kohtu. On tapauksia, joissa esimerkiksi sisko tai ystävä voisi toimia sijaissynnyttäjänä. Nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista ihmisten inhimillistä avunantoa. Nykyisessä tilanteessa perheet saattavat hakea sijaissynnyttäjää Suomen ulkopuolelta. Tämän myötä perhe voi olla alttiina hyväksikäytölle tai sijaissynnyttämisestä syntyy toisessa maassa ammattimainen bisnes. Tällaista ilmiötä meidän ei ole tarvetta tukea. Suomen kaltaisessa maassa voisimme varmasti turvallisesti luoda lainsäädäntöä, jolla mahdollistaa ei-kaupallisen sijaissynnyttämisen. Nyt Suomen lainsäädännössä on turhaan demonisoitu sijaissynnytys, Salonen kuvailee tiedotteessaan.

Hän toteaa, että lapsettomuushoitoihin panostaminen ja priorisointi ei ole pelkästään politiikkatoimi, vaan voi muuttaa merkittävästi ihmisten elämää.

– Kärsimme pitkään lapsettomuudesta ja iloitsen päivittäin siitä, kun kuulen lapseni sanovan “äiti”. Elin niin pitkään ajatellen, etten saisi koskaan kuulla sellaista. Syliini olisi mahtunut enemmänkin lapsia. Moni perhe kärsii lapsettomuudesta, koska perheessä ei ole lapsia haaveita vastaavasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE