Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajan isoisän isä katosi Stalinin vainoissa: “Suomalaisuhrien kohtalot tulisi viipymättä selvittää”

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta vaatii, että Stalinin vainojen suomalaisuhrien kohtalot tulisi viipymättä selvittää.

Demokraatti

Demokraatti

Asian nosti vastikään uudelleen esille Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen (HS 31.8.).

“Vaikka uhreista on jo tehty joitakin selvityksiä ja tutkimuksia, meiltä kuitenkin puuttuu luotettava, yhtenäinen ja kattava selvitys siitä mitä suomalaisille tapahtui maailmasotien välillä Neuvostoliitossa. Monen suomalaisen kohtalo on täysin hämärän peitossa. Toivon, että pääministeri Rinteen hallitus tarttuu asiaan ja teettää selvityksen”, Eloranta sanoo tiedotteessa.

Elorannalle aihe on hyvin henkilökohtainen, sillä hänen isoisänsä isä, kansanedustaja Evert Eloranta katosi Stalinin vainoissa 1930-luvun lopulla, eikä hänen kohtaloaan ole pystytty selvittämään.

Evert Eloranta toimi sisällissodan aikana kansanvaltuuskunnan jäsenenä ja pakeni perheineen Pietariin. Hän ei enää palannut Suomeen, mutta oli yhteydessä perheeseensä 1920- ja 30 -luvuilla. Viimeinen tieto Evert Elorannasta on vuodelta 1938. Hän on ainut Neuvostoliittoon paenneista kansanedustajista, jonka kohtalo on vielä tuntematon.

“Kun viime vuonna vietimme 1918 sisällissodan muistovuotta tuli tämäkin asia jälleen esille. On arvioitu, että surmattuja suomalaisia on noin 20.000. Monen suomalaisen esivanhempien, isoisien ja isoäitien kohtalo on edelleen selvittämättä. Olemme tämän heille, sekä kadonneille itselleen että myös heidän sukulaisilleen velkaa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE