Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat iloitsevat ”pohjalaisteollisuuden voimaviikosta” – ”Hieno lahja joulun alla koko Suomelle”

Kansanedustajat Joakim Strand (r.) ja Matias Mäkynen (sd.).

Vaasalaiset kansanedustajat Matias Mäkynen (sd.) ja Joakim Strand (r.) iloitsevat vaalipiirille tärkeistä päätöksistä, joilla vahvistetaan tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä tulevaa kasvua ja talouskehitystä.

Demokraatti

Demokraatti

Viime viikolla saatiin parlamentaarisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen (t&k-rahoitus) työryhmän loppuraportti sekä päätettiin uusista Business Finlandin veturiyrityshankkeiden rahoituksesta. Mäkynen toimi parlamentaarisen t&k-ryhmän puheenjohtajana ja Strand sen jäsenenä.

– Viime viikkojen ratkaisut ovat hieno lahja joulun alla koko Suomelle. Parlamentaarisesti saatiin aikaan historiallinen sitoumus t&k-rahoituksen nostamisesta 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Näin varmistetaan, että Suomen kasvu jatkuu myös koronaelvytyksen jälkeen. Tätä varten säädettäisiin t&k-rahoituslaki ja laaditaan parlamentaarinen suunnitelma t&k-politiikasta, Mäkynen sanoo tiedotteessa.

– Raporttimme on saanut erittäin myönteisen vastaanoton, josta konkreettisin esimerkki on Teknologiateollisuuden 57 jäsenyrityksen antama sitoumus nostaa omaa tutkimus- ja kehitysrahoitustaan jopa 200 miljoonalla eurolla vuodessa vastineena työryhmän raportin toteuttamiselle. Mukana sitoumuksessa on myös alueemme kärkiyhtiöitä, Mäkynen sanoo.

Kansanedustajat kertovat tiedotteessaan, että yksi kolmesta Business Finlandin valitsemasta ja 20 miljoonalla eurolla tuetusta hankkeesta on Wärtsilän puhdasta meriliikennettä koskeva kokonaisuus. Veturiyrityksenä Wärtsilällä on jatkossa entistä vahvempi asema muun t&k-rahoituksen saamiseksi myös laajemmin ja tämän lisäksi veturihankerahoitusta on mahdollista saada Wärtsilän kumppaniyrityksille jopa 50 miljoonan edestä. Kaiken lisäksi maanantaina saatiin sinetti valtion 14 miljoonan euron tuelle Etelä-Pohjanmaan Voiman, Vaasan Sähkön ja Wärtsilän yhteiselle H-Flex-E -pilottilaitokselle, joka alkaa tuottaa sähköstä vetyä Vaskiluodon voimalaitosalueella, he iloitsevat.

– Parlamentaarinen sopimus, teknologiateollisuuden sitoumus, veturiyritysrahoitus sekä Vaskiluodon laitoksen saama rahoitus tuovat myös Vaasan vaalipiiriin tulevaisuudessa tuhansia korkean osaamisen ja jalostusarvon työpaikkoja. Tämä vahvistaa entisestään järjestelmätason tutkimusekosysteemiämme ja energiateknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä alueella. On kuitenkin huolehdittava yritysten toimintaympäristön jatkuvasta kehittämisestä ja muun muassa osaavan työvoiman riittävästä saatavuudesta, Joakim Strand sanoo tiedotteessa.

Pohjanmaa erottuu Suomessa erityisesti vahvalla yksityisten yritysten tutkimuspanoksella, kansanedustajat toteavat. Yritysten edelläkävijyys ja julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö ovat heidän mukaansa luoneet uniikin ilmapiirin, joka houkuttelee investointeja. Uusia avauksia yhteistyön syventämisestä sekä innovaatioita kansainvälisille markkinoille syntyy jatkuvasti.

– On tärkeää, että teollisuuden innovatiivisia ja uusia työpaikkoja luovia hankkeita tuetaan Suomessa. Tarvitsemme uusia malleja, joilla yksityisiä ja julkisia pääomia voidaan yhdistää uusien innovaatioiden ja niiden kaupallistamisen rahoittamiseksi. Yksi tällainen tarvittava toimija on Vaasan seudulla kehitetty Energia Sampo, johon on lähtenyt mukaan useita seudun yrityksiä. On tärkeää toimia nopeasti, koska muuten kansainväliset konsernit löytävät muualta maailmasta kiinnostavia toimipaikkoja, joissa julkinen sektori on aktiivinen, Mäkynen ja Strand päättävät.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE