Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat vaativat väkivallan kierteen pysäyttämistä Israelissa ja Palestiinassa – ”EU:n kyvyttömyys ottaa kantaa on valitettavaa”

LEHTIKUVA / AFP / JALAA MAREY
Kuvassa israelilaisen tankin päälle kiipeävän sotilaan varjo 19.toukokuuta 2021.

SDP:n kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Kristiina Salonen vaativat, että väkivallan kierre Israelissa ja Palestiinassa on pysäytettävä.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustajat tuomitsevat yhteisessä kannanotossaan niin Hamasin raketti-iskut kuin Israelin suuriin lapsi- ja siviiliuhreihin johtaneet suhteettomat vastatoimet. Tulitauko on saatava voimaan välittömästi, mutta se ei vielä tuo kestävää rauhaa, kansanedustajat sanovat.

”Väkivaltaiset purkaukset ovat väistämättömiä, ellei palestiinalaisille ole tarjolla muuta tulevaisuutta kuin tyytyminen jatkuvasti alistettuun asemaan yhä enemmän apartheidia muistuttavan järjestelmän osana ilman täysivaltaisia kansalaisoikeuksia”, he kirjoittavat.

”Israelilla ja palestiinalaisilla on oikeus turvalliseen rauhaan. On palattava uskottavaan kahden valtion tavoitteen toteuttavaan rauhanprosessiin. Kaikkien osapuolten kansainvälisen oikeuden vastaisiin sotarikoksiin ja muihin toimiin on puututtava ja syylliset saatettava vastuuseen.”

Tuomioja ja Salonen katsovat, että EU:n kyvyttömyys ottaa kantaa on valitettavaa.

”Rauhanprosessin eteneminen edellyttää EU:lta vahvaa ja määrätietoista johtajuutta ja valmiutta käyttää tarvittavia keinoja osapuolten saamiseksi uskottavaan rauhanprosessiin. Odotamme myös YK:lta vahvaa roolia ja alueen kaikilta mailta sitoutumista rauhan aikaansaamiseksi”, he linjaavat.

”Humanitaarisen avun on päästävä perille välittömästi Gazaan ja kansainvälisten humanitaaristen järjestöjen, kuten UNRWA:n toimintamahdollisuudet on turvattava. Palestiinassa tulee saada järjestettyä jo pitkään odotetut vaalit.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE