Talous
2.12.2025 06:43 ・ Päivitetty: 2.12.2025 06:43
Kasvun kuva: Odotukset kerta toisensa jälkeen kovat, todellisuus toinen
Erilaisia kasvu- ja kulutusennusteita yhdistää yksi asia: käänne parempaan on niiden mukaan nähtävillä ja tulossa, mutta sen ajankohta siirtyy kerta toisensa jälkeen.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan pk-yrityksissä ennustetaan kysynnän ja ulkomaankaupan kasvua ensi vuodelle. Myös työllisyyden odotetaan lievästi kohentuvan. Etenkin teollisuuden ja keskisuurten yritysten näkymät ovat plusmerkkisiä, mikä voi vetää myös niiden alihankintaketjuja kasvuun, ilmenee EK:n Pk-Pulssi-kyselystä.
Kuluva vuosi on ollut pk-sektorin työnantajille edelleen vaikea niin kysynnän, investointien kuin viennin näkökulmasta. Nyt tilanteen heikentyminen näyttäisi kuitenkin pysähtyneen, arvioi tiedotteessa tuloksia EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen.
– Joka osa-alueella näkyy nyt vähintään varovaista elpymistä, investointeja lukuun ottamatta. Varsinkin teollisuuden ja keskisuurten yritysten näkymät ovat selvästi plusmerkkisiä ja nämä sektorit voivat parhaimmillaan vetää laajojakin alihankintaketjuja mukanaan kasvuun.
Tilanne on kuitenkin herkkä. EK:n Huovisen mukaan siksi on huolehdittava siitä, ettei elinkeinopolitiikan sääntelystä tai rahoituksesta tule negatiivisia signaaleja pk-sektorin kasvuaikomuksiin.
YRITTÄJYYDESTÄ vastaavan johtajan Petri Vuorion mukaan viennin käännös voi olla vihdoin käsillä.
– Suomen tulisikin saattaa käynnissä oleva vienninedistämisuudistuksensa maaliin nyt mitä pikimmin – muita Pohjoismaita vastaavat konkreettiset vienninedistämisen työkalut auttaisivat juuri pk-yrityksiä maailmankaupan kasvuimuun pääsemisessä, Vuorio esittää EK:n tiedotteessa.
Alueellisesti pk-yritysten näkymät ovat myönteisimpiä Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Kaikkein vaisuimmat odotukset ovat Itä-Suomessa.
Pk-Pulssi on EK:n vuosittain julkaisema yrittäjyysbarometri pienten ja keskisuurten työnantajayritysten arvioista nykytilasta sekä odotuksista lähikuukausille ja tulevalle vuodelle. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 866 pk-sektorin työnantajayritystä marraskuussa 2025.
FINANSSIALAN Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on loppuvuonna ollut jonkin verran vilkkaampaa kuin vuosi sitten. Odotukset lainanottohalukkuudesta ovat kuitenkin selvästi maltillistuneet.
Erityisesti odotukset oman asunnon hankintaan otettavien lainojen kysynnästä ovat barometrin mukaan heikentyneet.
Myös yritykset ovat barometrin mukaan kysyneet loppuvuoden aikana jonkin verran enemmän luottoja kuin viime vuonna samaan aikaan.
Neljännesvuosittain julkaistava Pankkibarometri perustuu pankinjohtajien arvioihin ja odotuksiin muun muassa luottojen kysynnästä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
