Politiikka
14.11.2025 11:51 ・ Päivitetty: 14.11.2025 12:07
Katariina Souri perusti oman puolueen – idolina Miina Sillanpää
Kuvataiteilija Katariina Sourin uusi poliittinen yhdistys, Graniittipuolue jätti perustamisilmoituksensa Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin marraskuun alussa. Sourin mukaan tavoitteena on pääsy puoluerekisteriinkin.
Puoluehankkeen taustalla on Sourin lisäksi kaksi muuta taidealalla toimivaa naista.
– Tavoitteenani on ehdokkuus seuraavissa eduskuntavaaleissa, Souri vahvistaa Demokraatille.
Puolueen nimen graniitti kuvaa hänen mielestään kivijalkaa, jonka päälle koko yhteiskunta rakentuu.
Souri oli vuonna 2019 eduskuntavaaleissa ehdolla Vihreiden listalta Sipoossa. Hän sanoo joutuneensa tuolloin julkisen ajojahdin kohteeksi.
Souri kokee ettei puolue tukenut häntä tarpeeksi, koska hän omasta mielestään esitti kritiikkiä niin sanottua medikalisaatiota vastaan. Hän myös tuki esiintymisissään kiistellyn ortopedin ja ruokavalioguru Antti Heikkilän teorioita.
Mediakin leimasi hänet tuolloin tiedevastaiseksi, Souri moittii.
VUODEN 2019 vaaleissa hän ei tullut valituksi. Hän päätti, ettei aio enää ikinä pyrkiä politiikkaan, ja aikoi vaikuttaa kuvataiteen ja kirjallisuuden kentällä.
– Viime aikoina olen hakenut asioille juurisyitä evoluutiobiologiasta ja lajityypillisestä
elämäntavasta. Sitä ei katsota hyvällä Suomessa. Minut on suljettu ulos valtamediasta, mutta sosiaalisen median tekstini keräävät huomiota, Souri sanoo.
Lopulta Souri päätti, ettei hän halua olla loppuelämäänsä yhteiskunnan marginaalissa.
– Ajattelin, että piru vie, ainoa tapa päästä eteenpäin on perustaa puolue. Ei ole mitään puoluetta, joka ajaa lähellekään korostamiani asioita.
Souri sanoo tiedostavansa, että pienpuolueen asema on vaikea etenkin ilman isoa rahoittajaa. Uudella poliittisella ryhmällä voi silti hänen mielestään olla sosiaalista tilausta.
– Mikään puolue Suomessa ei käsittele asioiden juurisyitä. Keskustelut jaetaan vain oikeisto-vasemmisto-linjaan, eikä ole puoluetta, joka käsittelisi pelkän bruttokansantuotteen lisäksi kokokulurakennetta. Aidon hyvinvoinnin lisääntymisestä seuraa sosiaalipuolen menojen väheneminen, Souri sanoo.
TÄLLÄ HETKELLÄ Souri kertoo hiovansa Graniittipuolueen ohjelmaa valmiiksi. Sen jälkeen edessä on puolueohjelman lähettäminen oikeusministeriöön tarkistettavaksi ja kannattajakorttien kerääminen.
– Toivottavasti oikeusministeriö päästää meidät eteenpäin. Olen skeptinen, että aina kun nimeni on jossain, joku portinvartija estää minua. Nyt kyse on demokratiasta, jonka joukkoon varmasti mahtuu yksi Graniittipuolue.
YHDEKSI POLIITTISEKSI esikuvakseen hän nimeää Miina Sillanpään, viime vuosisadan alun demarikansanedustajan. Sillanpää (1866-1952) eteni puuvillatehtaan työläisestä ja piiasta pitkäaikaiseksi kansanedustajaksi ja Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi vuonna 1926.
– Nykyään meillä on tällainen sääty-yhteiskunta, jossa ääneen pääsevät vain tutkijat, asiantuntijat ja he, joilla on jokin yhteiskunnan kaapin päällä oleva status.
Sourin mukaan suomalaisten keskeisin ongelma on juurettomuus ja yhteisöllisyyden puute. Hän ei silti tunnustaudu fennomaaniksi ja nationalistiksi Sillanpään tapaan.
– Koen, että suomalainen perinteinen kulttuuri on säilyttämisen arvoinen. Jotkut mielipiteeni ovat oikealla, jotkut vasemmalla ja jotkut vihreitä. Puoluettamme ei voi lokeroida nykyiselle puoluekartalle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
