Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Kauniit puheet ovat vain sanahelinää – hyvinvointialueiden ahdinkoa pitää helpottaa juuri nyt

Hyvinvointialueet ovat talousahdingossa. Ne hakevat jopa kymmenien miljoonien eurojen säästöjä loppuvuoden aikana.

Arto Rautajoki

Yhteiskuntatieteiden tohtori, Seinäjoki

Säästötarve on niin kova, että siihen ei päästä ilman rajuja leikkauksia ja toimivan palveluverkon supistamista.

Sote-uudistus on tuoreen sosiaalibarometrin mukaan pannukakku, josta hallituksen budjettikuri vie hillotkin. Kuntien ja valtion alibudjetoinnin ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeiden kasvun seurauksena hyvinvointialueet ovat jo valmiiksi alijäämäisiä. Ne rakentavat talouden tasapainotusohjelmaansa rahoituksen niukentuessa myös lähivuosina.

Suomen terveydenhoito on kriisiytynyt. Kauniit puheet tasa-arvoisista palveluista, lähipalvelujen säilyttämisestä ja hoitojonojen purkamisesta ovat vain sanahelinää.

Osaava ja sitoutunut henkilöstö on hyvinvointialueiden tärkein voimavara. Kilpailu tästä työvoimasta kasvaa koko Euroopan unionin alueella. Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa luvataan varmistaa hyvinvointialueiden kestävä ja kannustava rahoitus sekä tukea niiden onnistumista. Tukea tarvittaisiin erityisesti nyt, kun hyvinvointialueet vasta käynnistävät toimintaansa.

HALLITUKSEN tiukka talouskuri ja työntekijän aseman horjuttaminen sekä sosiaaliturvaleikkaukset eivät ole hyvä signaali työntekijäpulan kanssa kamppailevalle sosiaali- ja terveydenhuollolle. Enää ei puhuta vain lääkäripulasta.

Osaajista on puutetta myös muissa terveyden- ja sosiaalihuollon ammattiryhmissä. Esimerkiksi päteviä vammaispalvelujen sosiaalityöntekijöitä on lähes mahdotonta saada. Sairaanhoitajien tai sosiaalityöntekijöiden ammatillinen osaaminen ei synny pikakoulutuksella. Laadukkaan ja eettisesti kestävän sosiaali- ja terveydenhuollon ylläpitäminen ei ole mahdollista, jos henkilöstön osaamisen tasoa lasketaan.

SUOMESSA monilla työpaikoilla monikulttuurisuus on jo arkea, mutta useimmat työpaikat ottavat vasta ensiaskeliaan. Osaajien houkuttelu maahamme työvoimapulan ratkaisemiseksi vaatii vielä syvällistä asennemuutosta.

Hallitusohjelman monet maahanmuuttoa koskevat tiukennukset päinvastoin vaikeuttavat työperäistä maahanmuuttoa ja osaajien rekrytointia Suomeen. Erityisesti vaatimus maasta poistamiseen kolme kuukautta työsuhteen päättymisen jälkeen yhdistettynä irtisanomissuojan heikentämiseen on kohtuuton. Osaajat ovat ihmisiä perheineen, eivät pelkkiä työkoneita.

HYVINVOINTIALUEET etsivät kuumeisesti ratkaisuja talouden ja toiminnan sopeuttamiseksi tiukentuviin talousraameihin. Jos hyvinvointialuepäättäjät eivät kykene tekemään rakenteellisia, palveluverkkoa tiivistäviä ratkaisuja, vähentämään toimitiloista ja seinistä aiheutuvia kustannuksia, paradoksaalisesti leikkausten kärki kohdistuu henkilöstöön, hyvinvointialueen tärkeimpään voimavaraan.

Säästöjen tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset ulkoa hankitut palvelut, muun muassa kalliita vuokratyöntekijöitä tarjoavien firmojen käyttö osaaja- ja työvoimatarpeiden tilkitsijöinä.

Tarvitsemme toimia, joilla huolehdimme hoitotakuusta ja hoitojonojen purkamisesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen laadusta, henkilökunnan hyvinvoinnista ja sen riittävyydestä.

Merkittäviä kehityskohteita ovat digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistaminen sekä jalkauttaminen. Nykyistä kotisairaalatoimintaa pitää kehittää. Kevyemmin palvelumuodoin edistetään siirtymää ympärivuorokautisesta palveluasumisesta esimerkiksi kohti yhteisöllistä asumista.

Monipuoliset palvelujen jakelukanavat mahdollistavat hyvinvointialueen ja sen väestön tasapuoliset ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Pohjanmaan sos.dem. piirihallituksen jäsen Seinäjoelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE