Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Mielipiteet

Kaupunkipyöräilyn laajentaminen on helsinkiläisten ilmastoteko

Viime vuosien helsinkiläinen menestystarina ovat olleet kaupunkipyörät.  Suomen ensimmäinen kattava kaupunkipyöräjärjestelmä otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 2016.

Kirsi Sutton, Sfefan Loman

Kirkkaat keltaiset pyörät ovat helppo, terveellinen, ilmastoystävällinen ja nopea tapa liikkua kaupungissa paikasta toiseen. Kukaan ei osannut odottaa sellaista suosiota, minkä nämä kiitäjät ovat saaneet kaupunkilaisten käytössä. Pyörien käyttö on ollut niin runsasta, että monilla alueilla täytyy lähteä aikaisin aamulla liikkeelle, että varmistaa pyörän käyttöönsä.

Kaupunkipyörien kausi päättyy lokakuun viimeisenä päivänä. Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunnassa me demariedustajat olemme tehneet johdonmukaista politiikkaa kaupunkipyörien verkoston laajentamisen eteen. Merkittävä kaupunkipyörien laajentuminen Helsingissä tehtiin viime vuonna 88 uudella asemalla ja 880 uudella pyörällä.  Laajentuminen tapahtui idän suuntaan huomioiden mm. Myllypuron Metropolian kampuksen. Taloudelliset syyt asettivat rajat suuremmalle laajentumiselle. Olemme tästä huolimatta nostaneet säännöllisesti esille kaupunkipyörien verkoston laajentamisen tarpeen niin ilmasto kuin alueiden palveluiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Tämän vuoden kesäkuussa johtokunta sai selvityksen kehittämissuunnaksi palvelun alueellisesta laajentamisesta, jossa oli tarkasteltuna kolmea vaihtoehtoa: kaupunkipyöräverkoston alueen laajennus, kauden pidentäminen ympärivuotiseksi sekä hybridimalli, jossa kautta pidennetään kuukaudella ja verkostoa laajennetaan.

Me demariedustajat olimme ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, koska koemme tärkeäksi hyväksi todetun palvelun mahdollistamisen kaupunkilaisille asuinalueesta riippumatta. Lisäksi vaihtoehto sisältää vähiten riskejä. Otimme myös esille uuden näkökulman: asemien sijoittelussa tulisi huomioida nykyistä enemmän viheralueiden ja liikuntakeskittymien sisäänkäynnit. Tällä hetkellä asemia on sijoitettu erityisesti mm. asuinalueille ja raideliikenteen pysäkkien läheisyyteen.

Suhtaudumme ympärivuotiseen kaupunkipyöräilyyn kriittisesti johtuen Suomen ilmastosta. Kaupunkipyörien asemat käyttävät aurinkoenergiaa, ja jotta talvella saadaan riittävä määrä energiaa, tulisi pyöräasemille tehdä sähkönsyöttöjärjestelmiä. Lisäksi lumisena talvena huolena on mm. onnettomuusriskien lisääntyminen, kaupunkipyörien vahingoittuminen ja käytettävyys.

Koronan kaupunkien taloudelle aiheuttamista taloudellisista haasteista huolimatta on talousarviota laadittaessa turvattava rahoitus ympäristö- ja ilmastotekoihin. Riittävä rahoitus mahdollistaisi kaupunkipyöräverkoston alueen laajentamisen entisestään. Kaupunkipyöräily on helsinkiläinen ilmastoteko, johon suuri osa kaupunkilaisista voi omalla toiminnallaan osallistua.

Tavoitteena meillä demareilla on kaupunkipyörien verkoston laajentaminen koko kaupungin alueelle. Näin kaikilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua ilmastotalkoisiin.

Kirjoittajat ovat Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunnan jäseniä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE