Tutkija Antti Ronkaisen mukaan kulttuurisodan rintamalinjat ovat muotoutuneet avointa yhteiskuntaa kannattavien arvoliberaalien ja uuskansallismielisyyttä ja kauppapoliittista protektionismia ajavien konservatiivien välille. Järkevälle keskustelulle ei näiden kesken tahdo jäädä tilaa.

Poliittisessa keskustelussa kiihkeäksi äitynyt sota on jättänyt varjoonsa perinteisemmät kiistat talouspolitiikan linjasta tai oikeistoa ja vasemmistoa jakavista luokista. Kärsijöinä ovat Ronkaisen mukaan poliittista keskustaa asuttavat perinteiset puolueet.

– Yleispuolueiden aika Euroopassa on ohi. Liberaalit vihreät ja perussuomalaisten kaltaiset kansallismieliset puolueet hiillostavat perinteisiä puolueita liberaalilta ja konservatiiviselta laidalta.

Paljon puhuttujen kuplien maailma on Ronkaisen mukaan superpluralistinen, äärimoniarvoinen. Joka ryhmällä vaikuttaisi olevan oma todellisuutensa.

– Puolueille on vaikeaa toimia identiteettipolitiikan kattojärjestöinä, koska ihmiset ovat niin erilaisia ja mielipiteiltään ehdottomia. Identiteettipolitiikka on korvannut luokkapolitiikan ihmisille tärkeänä asiana.

– Kehitys on jatkoa Margaret Thatcherin toteamukselle, että yhteiskuntaa ei ole. Enää on vain yksilöitä ja heidän totuuksiaan.

Uusi rintamalinja on pantu merkille historiallisessa kannatuskuopassa värjöttelevässä keskustassa. Keskustan uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni luonnehti ilmiötä puheenjohtajanvaalien alla julkistamassaan pamfletissa.

”Jotain on vuosikymmenessä tapahtunut. Enää keskustaan ei ole tungosta. Vastakkainasetteluista ei hiota särmiä, vaan teroitetaan kärkiä.” Kulmuni kirjoittaa.

Kehitys ei Kulmunia miellytä. Hän kokee vastakkainasettelun ja muiden syyllistämisen johtavan itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun yhteisen hyvän sijaan.

”Poliittisista puolueista etenkin Vihreät ja Perussuomalaiset hyödyntävät tätä kannatuksen keräämisessä. Mennään ihmisten pelot edellä – pelätään ilmastonmuutosta, pelätään pakolaiskriisiä – ja rakennetaan yhteiskunnallinen sanoma näiden varaan muita tahoja syyllistäen.”

Uuden puheenjohtajan linjapuheessaan viikkoa myöhemmin Kulmuni käänsi keskustan ruoria paitsi hieman vasemmalle myös kohti arvokonservatiivien rintamaa.

”Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu”, Kulmuni totesi maahanmuutosta puhuessaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen uskoo Kulmunin sanoittaneen hyvin ihmisten ajatuksia.

– Hädänalaisia pitää auttaa, mutta ne jotka tekevät rikoksia tai jotka ovat tulleet hyväksikäyttämään jotenkin muuten Suomen järjestelmää, heillä ei ole täällä tilaa.

Kurvisen mukaan harmaata aluetta ei ole, Suomessa oloon joko on laillinen peruste tai sitten maassa ollaan laittomasti.

– Ei maaseudulla ole mitään valtavaa rasismia, mutta sitä ei hyväksytä, että täällä ollaan, jos ei ole laillista perustetta olla maassa. Sitten pitää poistua, Kurvinen jatkaa ja toteaa tällaisen kannan olevan poliittisessa keskustassa.

Antti Ronkainen pitää Kulmunin puheessa pilkahtelevaa vasemmisto-konservatiivisuutta mielenkiintoisena.

– Myös keskustassa on havahduttu poliittisen kartan muutokseen. Se on todella kiinnostavaa. On tajuttu, että markkinavetoinen järjestelmä huojuu. Samalla ajatellaan, että konservatiivit haluavat liberaaleja enemmän muutosta.

Ronkainen puhuu politiikan konservatiivisesta käänteestä mikä näkyy myös uuden EU:n komission radikaalioikeistolaisessa retoriikassa. Komission maahanmuuttosalkun nimessä puhutaan eurooppalaisen elämänmuodon turvaamisesta.

– Konservatiivit ovat enemmän huolissaan maailman muutoksesta. Pakolaiskysymyksessä he voittivat koko kulttuurisodan ja liberaalit hävisivät. Merkel piti pakolaisille rajoja auki muutaman kuukauden. Sitten rajat laitettiin kiinni ja ne ovat pysyneet kiinni vuoden 2015 lopusta saakka.

Ronkainen hahmottaa saman linjan myös Antti Rinteen hallituksessa, joka on pääosin pitänyt ennallaan Sipilän hallituksen tiukan maahanmuuttolinjan, vaikka hallituksen liberaaleinta siipeä edustavat vihreät ovat yrittäneet muuta väittää.

Arvojen vastakkainasetteluun perustuva identiteettipolitiikka koettelee voimakkaasti myös oppositiopuolue kokoomusta. Haasteen oli huomioinut myös kokoomuksen kesäkokouksessa elokuussa puhunut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, joka syytti identiteettipolitiikasta Kulmunin tavoin vihreitä ja perussuomalaisia.

“Se haaste perustuu poissulkevaan ajatteluun – siihen, että joku elämäntapa tai -katsomus on ainoa oikea ja muiden väärä.” Mykkänen sanoi ja tarjosi vaihtoehdoksi kokoomuslaisia perusarvoja vapautta ja vastuuta.

Mykkänen ei usko, että politiikan kenttä olisi tulevaisuudessa vihreiden ja perussuomalaisten.

Myöskään konservatiivisuuden voittokulkuun Mykkänen ei tunnu uskovan.

Kaikissa länsimaissa on hänen mukaansa pelästytty sitä, miten länsimaisen ihmisen asema säilyy. Se on johtanut eri maissa samankaltaisiin kehityskulkuihin. Hän mainitsee esimerkiksi Trumpin USA:ssa ja ruotsidemokraatit Ruotsissa.

– En näe, että tämä olisi vääjäämättä pysyvä ilmiö.

Keskustan asemaa Mykkänen tosin empii. Hänen mukaansa aiemmin ”antistadilaisuus” on riittänyt keskustan äänestämiseen ja poliittiseksi identiteetiksi myös maakuntakeskuksissa. Jatkossa ei välttämättä näin ole.

– Jos Jyväskylässä ja Oulussa anti­stadilaisuus ei enää kanna, saatetaan äänestää vihreitä tai perussuomalaisia.

Mykkänen katsoo, että keskustan todellinen identiteetti on ollut antistadilaisuus jo 1970-luvulta lähtien.

– Moni tuntee nyt, että Helsingin ja vaikkapa Oulun asiat ovat samassa veneessä. Äärikeskustalaisuus ei ole minusta ratkaisu Oulussa, Jyväskylässä eikä Helsingissä.

Poliittisen kartan muutos on sitkeästi yritetty nähdä tilapäisenä ilmiönä. Tulkinnan taustalla on näkemys perussuomalaisista johtajansa karisman varassa toimivana protestiliikkeenä, joka poistuu politiikan näyttämöltä viimeistään seuraavissa vaaleissa.

Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on muistuttanut useita kertoja, että perussuomalaisten kannatus on ollut yli 20 prosenttia jo kolmissa perättäisissä eduskuntavaaleissa.

”Perussuomalaiset nähdään edelleen tilapäisenä häiriönä, johon on yksi, moraalisesti kyseenalainen ja irrationaalinen selitys. Kunhan tämä selittävä tekijä tunnistetaan ja sen kimppuun käydään riittävällä raivolla, perussuomalaisten kannatus romahtaa, ja asiat palaavat vanhoille, hyviksi havaituille urille.” Halla-aho ironisoi suomalaista mediaa Facebook-päivityksessään.

Ralf Sund, STTK:n entinen pääekonomisti ja Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri ei näe varsinaista polarisaatiota poliittisella kentällä, pikemminkin yhden ääripään eli perussuomalaisten eriytymistä muista puolueista.

– Tämä vahvistui, kun puolue siirtyi Timo Soinilta Jussi Halla-ahon johtoon. Samalla muut puolueet ovat alkaneet muistuttaa enemmän toisiaan, sanoo Ralf Sund.

Sund pitää puoluekentän muutosta pohjoismaisena ilmiönä. Niin perussuomalaiset kuten esimerkiksi ruotsidemokraatit tarjoavat isoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja.

– Kyse ei ole vain maahanmuutosta, vaan myös esimerkiksi työn murroksesta ja toimeentulon epävarmuudesta. Usko yhteiskunnan turvaverkkoihin murenee, Sund sanoo.

Pitkän linjan kansanedustaja ja moninkertainen ministeri Erkki Tuomioja (sd.) hahmottaa perussuomalaisten nousun taustalle työväenliikkeen kriisin. Kansan parissa pitkään kytenyt tyytymättömyys on uuskansallismielisten toimesta kanavoitu rasismiin.

– Kansasta vieraantunut eliitti ei ole tehnyt mitään globalisaation ongelmien kuten tuloerojen kasvun, varallisuuden kasaantumisen ja eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Nationalistiset liikkeet ovat kanavoineet tämän tyytymättömyyden ja nostaneet syyllisiksi maahanmuuttajat, Tuomioja sanoo.

Kehitys on hänen mukaansa jatkunut vähintään kaksikymmentä vuotta. Vasemmistoa aiemmin koossa pitänyt luokkatietoisuus on rapautunut.

– Vaikka luokkayhteiskunta olisi nyt palaamassa, se on luokkayhteiskunta ilman luokkatietoisuutta. Mitään automaattista ymmärrystä vasemmistolaiseen yhteisöön kuulumisesta ei enää ole. Työväellä oli omat urheiluseuransa ja ammattiliittonsa. Ay-liike on olemassa nykyisinkin, mutta SAK:n jäsenistöstä enemmistö äänestää muita kuin vasemmistopuolueita, Tuomioja sanoo.

Antti Ronkaisen mukaan poliittinen vasemmisto ajautui kriisiin suurten Euroopan maiden sosialidemokraatteja 1990-luvulla yhdistäneen kolmannen tien poliitiikan myötä.

– Työväenpuolueet omaksuivat tuolloin markkinavetoisen maailmankatsomuksen, jossa valtio vetäytyi ja markkinoiden annettiin toimia.

Suomessa muutos teki tilaa Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen johtamalle kokoomukselle, joka profiloi itsensä ruotsalaisen esikuvansa mukaisesti työn puolueeksi. Tuomiojan mukaan taustalla oli historiallisen ymmärryksen katoaminen.

– Ne, jotka olivat vastustaneet jokaista yksittäistä uudistusta, joilla hyvinvointiyhteiskunta luotiin, esiintyivät työn puolueena. Se trivialisoi koko asian.

Tuuli valtioiden roolin suhteen on 2010-luvun edetessä Ronkaisen mukaan kääntynyt.

– Nyt suurella osalla ekonomisteista on konsensus siitä, että valtioiden pitäisi astua aktiivisemmin remmiin ja vastata ilmastonmuutokseen ja eriarvoisuuteen sekä varautua tulevaan taantumaan.

Myös STTK:n entinen pääekonomisti Ralf Sund näkee julkisen talouden saaneen talousajattelussa kunnianpalautuksen markkinauskoisen politiikan jälkeen. Sundin mukaan käänne suosii vasemmistopuolueita.

– Talouskuripolitiikkaan perustunut rottakoe epäonnistui. Sipilän johtama markkinakepun aika loppui ja kokoomuksessa markkinamieliset Elina Lepomäki ja Kai Mykkänen ovat hieman sivuraiteella.

Uuskansallismielisten vastaus globalisaation kriisiyttämän keskiluokan hätään on nationalismi ja kauppapoliittinen suojautuminen. Molemmat ovat keinoina syvältä kuvitellusta menneisyydestä. Ronkaisen mukaan myös liberaali vaihtoehto kärsii vision puutteesta.

– Trumpin tai kansallismielisten vastustajilta puuttuu näkemys. Kun Laura Huhtasaari (ps.) haluaa Suomen takaisin, Emmanuel Macronilla ja Joe Bidenilla on samantapainen haave paluusta menneisyyteen 1990-luvulle, kun kansallismielisiä ei vielä ollut ja talous kasvoi.

Konservatiivien etuna on Ronkaisen mukaan yhtenäisyys. Kun liberaalit käyvät identiteettisotaa myös keskenään, tilanne hyödyttää konservatiiveja.

– Konservatiivit eivät väittele keskenään niin paljon identiteeteistä, heille riittää liberaalien rienaaminen. Kulttuurisotaa ei voi käydä järkiargumentein. Vastapuoli täytyy demonisoida ja näyttää huonossa valossa, se vahvistaa omaa maailmankuvaa. On vaikea nähdä miten edistyksellinen maailmankuva tässä vahvistuisi. Kulttuurisota vie meitä maailmaan, jossa kaikilla on omat todellisuutensa.

Toimittajat: Simo Alastalo, Johannes Ijäs ja Heikki Sihto