Politiikka
12.8.2026 13:33 ・ Päivitetty: 12.8.2026 14:22
KD:lta terveiset perussuomalaisille: Peltokankaan kirjoitukset käsiteltävä
Myös kristillisdemokraattien mielestä perussuomalaisten tulee käsitellä kansanedustaja Mauri Peltokankaan kirjoitukset asianmukaisesti ja yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan.
- Vastuu asian käsittelystä on nyt ensisijaisesti perussuomalaisilla, sanoo kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman STT:lle.
Östmanin mielestä Suomessa pitää voida keskustella avoimesti esimerkiksi maahanmuutosta, islamista ja ministerivalinnoista. Keskustelun tulee kuitenkin pysyä asiallisena.
- Ihmisiä tulee arvioida heidän toimintansa, näkemystensä ja politiikkansa perusteella eikä heidän taustansa tai uskontonsa perusteella, hän sanoo.
”Perussuomalaisilla näytön paikka”
Myös muut hallituskumppanit kokoomus ja RKP vaativat, että perussuomalaiset käsittelee kansanedustajansa asiattomat lausunnot.
RKP:N eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson sanoo pitävänsä Peltokankaan kirjoituksia ”vastenmielisinä ja täysin asiattomina”. Hänestä perussuomalaisilla on nyt näytön paikka, että asiattomat lausunnot käsitellään eduskuntaryhmässä.
Lisää aiheesta
- Tällainen menettely on ihan linjassa sen kanssa, mitä hallitusryhmien kanssa on aiemmin sovittu, miten toimitaan, jos tämäntyyppinen tilanne tulee, Andersson sanoo STT:lle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jukka Kopran mukaan hallituspuolueiden sanktiomenettely ”astuu kehiin”, jos oma käsittely ei toimi. Hän ei kuitenkaan ennakoi, mitä puolueen sisäisessä käsittelyssä pitäisi tapahtua.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat viime vuoden syyskuussa sanktiomenettelystä tapauksissa, joissa hallituspuolueen edustajan kielenkäyttö on hallituksen rasisminvastaisen yhdenvertaisuustiedonannon vastaista.
”Tuskin sivutaan aihetta”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä jättää auki, käsitelläänkö kirjoituksia ryhmässä.
- Eduskunta on tällä hetkellä tauolla, ja eduskuntaryhmä ei käsittele mitään asioita ennen kuin ryhmäkokoukset alkavat. Jos sitten jotain käsitellään, se on aikaisin mahdollinen ajankohta, hän sanoo STT:lle.
Eduskunta on kesätauolla syyskuun alkuun asti, jolloin ryhmäkokoukset alkavat.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu kesäkokoukseen elokuun lopulla, mutta Mäkelän mukaan aihetta tuskin siellä sivutaan ”sen enempää”.
- Siellä on tarkoitus puhua ihan oikeata politiikkaa.
PELTOKANGAS kirjoitti Facebookissa maanantaina päivityksen, jossa hän muun muassa kysyy, kuinka moni hänen seuraajistaan ”haluaa Suomeen Afkaani-muslimin sisä-tai ulkoministeriksi seuraavalla vaalikaudella”.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on Suomen ainut afganistanilaistaustainen kansanedustaja. Peltokangas sanoi Iltalehden haastattelussa, ettei päivityksessään ”viittaa kehenkään”.
Ryhmäjohtaja Mäkelän mukaan epämiellyttävistäkin asioista on pystyttävä yhteiskunnassa puhumaan.
- Ehkä viestinnässä on hieman epäonnistuttu, koska nythän me emme keskustele siitä asiasta, mistä piti keskustella, vaan siitä, miten ilmaistiin.
Viestinnän epäonnistumisesta kielii Mäkelän mukaan osaltaan myös se, että monelle on päässyt syntymään sellainen tulkinta, että viitattiin Razmyariin.
”Harkintaa ja vastuuta”
KOPRAN mukaan kansanedustajalla pitää olla suuri harkinta ja vastuu, miten asioita ilmaisee.
- Vaakakupissa on kuitenkin sananvapaus. Myös kansanedustajalla pitää olla mahdollisuus ilmaista typeryytensä vapaasti.
Kopra sanoo, että on vaikeaa välttyä tulkitsemasta, etteikö tässä viitattaisi yhteen henkilöön.
- Sen verran spesifi ilmaisu oli kuitenkin kyseessä.
RKP:n Anderssonin mielestä on ihan selvää, että kirjoitukset kohdistuvat Razmyariin.
- Mielestäni on todella häpeällistä, että tällä tavalla kohdistetaan yksittäiseen kollegaan tällaista.
PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok.) ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa. STT pyysi keskiviikkona pääministerin kommenttia, mutta esikunnasta vastattiin, että puolueen kanta lienee tullut muiden kokoomuslaisten kautta selväksi.
Useat kokoomuksen ministerit ovat kommentoineet asiaa. Esimerkiksi puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo viestipalvelu X:ssä, että kritiikin on pysyttävä aina asioissa eikä saa mennä epäasiallisesti henkilöön.
- Asioita voi hoitaa jämäkästi ja asiallisesti samaan aikaan, hän kirjoittaa.
Orpon hallitus on kärsinyt perussuomalaisten kansanedustajien aiheuttamista rasismiin liittyvistä kohuista alkutaipaleestaan lähtien. Joulun alla Juho Eerola ja Kaisa Garedew julkaisivat kuvia, joissa he vääntelevät silmiään vinoon. Tämä on perinteisesti tulkittu rasistiseksi eleeksi aasialaisia kohtaan.
He saivat eduskuntaryhmältään vakavan huomautuksen seuraamuksena kuvistaan.
Saila Kiuttu/STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
12.8.2026 11:13
Razmyar pitää Peltokankaan kirjoitusta ”umpirasistisena” – Lindtman vaatii Orpolta ja Purralta toimia
