Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keino saada kyykytys loppumaan? – työttömiä patistetaan ehdolle maakuntavaaleihin

Työttömien keskusjärjestön hallitus on huolissaan, miten työttömien yhdenvertaiset palvelut turvataan tulevassa maakuntamallissa.

Demokraatti

Demokraatti

Tuore puheenjohtaja Irma Hirsjärvi lähtee kiertämään Suomea eri paikkakunnilla jäsenyhdistyksissä, ja kannustaa työttömiä asettumaan ehdokkaiksi maakuntavaaleihin.

Hallitus kaavailee, että vaalit pidetään lokakuussa tänä vuonna.

Hirsjärvi muistuttaa, että työllisyyspalvelut uudistuvat kokonaan tulevassa maakuntamallissa. Parhaillaan lausunnolla on hallituksen esitys niin sanotuista kasvupalvelulaeista eli laista alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista.

Keskusjärjestön hallitus vaatii, että resursseja pitää lisätä ja uudistus toteutettava niin, että työttömiä palvellaan kumppaneina ihmisarvoa kunnioittaen, ei ainoastaan toimenpiteiden kohteina. Tulevissa maakunnan palveluissa tulee arvioida asiakkaiden kokonaishyvinvointi.

Työttömille on turvattava asiakasseteli tai henkilökohtainen budjetti.

Vaaliohjelmakin työttömille olisi periaatteessa valmiina. Työttömien keskusjärjestö painottaa, että tulevassa maakuntamallissa työttömille on tarjottava palkkatöitä elämäntilanteet huomioiden.

Lisää aiheesta

Omavalmentajamallilla turvataan henkilökohtainen palvelu.

Järjestöt pitää huomioida yhteistyökumppaneina sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjinä. Lisäksi jokaiseen perustettavaan maakuntaan tulee laatia maakunnallinen järjestöstrategia.

Keskusjärjestö haluaa jokaiseen maakuntaan järjestöasioiden neuvottelukunnan. Maakunnat tarvitsevat myös osallisuussuunnitelman sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman. Niissä pitää olla myös järjestötoimijoiden edustus.

Työttömien työkyvyn arvioinnin ja kuntoutuksen pitää olla johdonmukaista, järjestö painottaa. Lisäksi palkkatukimäärärahoja on lisättävä ja kohdennettava pitkäaikaistyöttömyyden purkamiseen.

Keskusjärjestön mielestä maakuntien budjettiin on korvamerkittävä rahaa yrityksille, yhteisöille ja yhdistyksille, joiden erityinen tehtävä on pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistäminen.

Lisäksi työttömille on turvattava asiakasseteli tai henkilökohtainen budjetti työllisyyspalvelujen saamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE