Talous
26.4.2024 08:04 ・ Päivitetty: 26.4.2024 08:04
Kemiran alkuvuoden tulos notkahti – taustalla sellu- ja valkaisukemikaalien hintojen tippuminen
Kemianyhtiö Kemiran operatiivinen liikevoitto laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 17 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli nyt 117,6 miljoonaa euroa.
Myös yhtiön liikevaihto laski 16 prosenttia ja oli 763,3 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa.
Luvuissa ei ole otettu huomioon Kemiran öljy- ja kaasuliiketoiminnan myyntiä, joka toteutui helmikuussa.
Liiketoiminnan myynnillä oikaistu operatiivinen liikevoitto tippui kahdeksan prosenttia ja oli 114,4 miljoonaa euroa. Myynnillä oikaistu liikevaihto puolestaan tippui kymmenen prosenttia 718,8 miljoonaan euroon.
“Markkinakysynnän elpyminen jatkui”
KEMIRAN toimitusjohtaja Antti Salminen kertoo pörssitiedotteessa, että yhtiön liikevaihto notkahti sellu- ja valkaisukemikaalien myyntihintojen tultua alas edellisvuoden korkealta tasolta.
Tästä huolimatta hän pitää alkuvuotta Kemiralle hyvänä.
- Kemiran vuosi alkoi vahvasti keskitetyn liiketoimintaportfoliomme avulla, Salminen kertoo.
- Markkinakysynnän asteittainen elpyminen jatkui, ja Kemiran myyntimäärät kasvoivat sekä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan että edelliseen neljännekseen verrattuna.
SALMISEN mukaan Kemiran kannattavuus oli alkuvuonna erittäin vahva. Operatiivinen käyttökateprosentti pysyi edellisvuoden tasolla ja oli 21,3.
- Absoluuttisesti mitattuna operatiivinen käyttökatteemme oli 162 miljoonaa euroa, mikä on hieno saavutus, kun otetaan huomioon, että saimme Oil & Gas -liiketoiminnan myynnin päätökseen helmikuussa, Salminen sanoo.
Yhtiö odottaa kuluvan vuoden koko liikevaihdon asettuvan 2,7-3,2 miljardiin euroon. Viime vuonna Kemiran liikevaihto oli reilut 3,3 miljardia euroa.
Markkinat reagoivat Kemiran tulosuutisiin perjantaina varsin positiivisesti. Yhtiön osakekurssi oli aamukymmenen aikaan reilussa seitsemän prosentin nousussa Helsingin pörssissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.