Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kepa: SDP ja vasemmistoliitto ovat äänekkäimpiä veronkierron vastustajia, kokoomus vaikenee tyystin – “Hiljenee kansainvälisen kaupan nurjista puolista täysin”

Yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija Kepa arvioi verkkosivuillaan puolueiden näkemyksiä yritysvastuusta ja verotuksesta globaalissa taloudessa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Kepan mukaan SDP ja vasemmistoliitto ovat äänekkäimpiä veronkierron vastustajia, kun taas kokoomus on hiljaa talousjärjestelmän oikeudenmukaistamisesta.

Puolueiden suhdetta Kepan hallitusohjelmasuosituksiin tarkasteltiin niiden kokojärjestyksessä viimeisimmän Ylen kannatuskyselyn mukaan.

Kepan mukaan SDPosoittaa isoista puolueista selvää johtajuutta veronkiertoon liittyvissä kysymyksissä. SDP:n veronkierron vastaisessa ohjelmassa esitellään 23 toimenpidettä, joilla aggressiivista verosuunnittelua ja verokeidasvilppiä pyritään hillitsemään.

“Kokoomus ei ota periaateohjelmassaan tai muissa puolueen vuonna 2018 julkaistuissa kannoissa yritysvastuun ja veronkierron hillitsemiseen lainkaan kantaa. Isoista puolueista kokoomus on ainoa, joka hiljenee kansainvälisen kaupan nurjista puolista täysin”, Kepa arvioi.

Myös pääministeripuolue keskusta on Kepan mielestä huomattavasti SDP:tä vähäsanaisempi yritysvastuuseen ja veronkiertoon liittyvissä kysymyksissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE