Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

25.10.2025 06:13 ・ Päivitetty: 25.10.2025 06:13

Kesäajasta siirrytään normaaliaikaan taas ensi yönä – EU-komissaarin mielestä tavasta olisi jo syytä luopua

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tänä viikonloppuna siirrytään kesäajasta talviaikaan. Kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljältä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kelloja siirretään talvi- eli normaaliaikaan joka vuosi lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Talviaika kestää noin viisi kuukautta. Kesäaikaan siirrytään jälleen maaliskuun lopulla.

Jako kesä- ja talviaikaan on käytössä koko Euroopan unionissa. Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien.

Euroopan komissio ehdotti kellojen siirtelystä luopumista vuonna 2018, ja Euroopan parlamentti äänesti asian puolesta seuraavana vuonna. Asia ei ole kuitenkaan sen jälkeen edennyt, koska EU:n jäsenmaita edustava neuvosto ei ole muodostanut siihen kantaa.

Suomi on tukenut EU-komission esitystä.

EU-KOMISSAARI Apostolos Tzitzikostas vakuutti torstaina, että kellojen siirto on edelleen EU-komission agendalla. Kestävästä liikenteestä ja matkailusta vastaavan Tzitzikostasin mukaan aiheesta tehdään parhaillaan lisäselvitystä, jota on tarkoitus käyttää tukena päätöksenteossa.

Tzitzikostas sanoi haluavansa päästä asiassa eteenpäin.

-  On tullut aika vihdoin lopettaa vuodenajan mukaiset ajan muuttelut joka vuosi, hän sanoi.

Kellojen siirtäminen keväisin kesäaikaan aloitettiin 1970-luvun öljykriisin jälkeen. Tarkoituksena oli säästää energiaa, mikä ei Tzitzikostasin mukaan kuitenkaan tällä hetkellä toteudu.

AFP:n diplomaattilähteen mukaan Espanja elvytti aiemmin tällä viikolla keskustelua kellojen siirrosta energiaministerien tasolla Puolan ja Suomen tukemana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU