Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Kesäkuussa tulee toivottu muutos kotihoitajien arkeen: pysäköinti helpottuu

Istock

Kotihoidon työntekijöiden pysäköinti on helpottumassa kesäkuun alussa lakimuutoksen myötä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastaisuudessa kunnat voivat halutessaan myöntää kotihoitoon pysäköintilupia.

Uudet säännökset antavat mahdollisuuden kotihoitajien ja vastaavien työntekijöiden ajoneuvojen pysäköintiin ilman aikarajaa ja maksua kunnan katuverkon pysäköintipaikoilla.

Kotihoidon pysäköintimahdollisuuden käyttäminen edellyttää, että ajoneuvossa on kunnan myöntämä pysäköintitunnus.

Kotihoidon työntekijät voivat kesäkuusta lähtien pysäköidä sellaisellakin kadulla, jossa pysäköinti on kielletty.

Pysäköinti on mahdollista myös liikennemerkillä osoitetulla pihakadulla muuallakin kuin merkityllä pysäköintipaikalla.

Lisäksi kotihoidon pysäköintitunnuksella saa ajaa ja pysäköidä alueella, jossa vain huoltoajo on sallittu.

Pysäköintitunnus ei kuitenkaan oikeuta pysäköintiin asuinkiinteistön piha-alueella, jos alue ei ole kunnan katuverkolla.

Hallitus esitti torstaina, että presidentti vahvistaisi uutta tieliikennelakia koskevan muutoksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE