Päätoimittajalta

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Keski-ikäiset kokoomusräppärit Cheek ja Elastinen julistavat viinanjuonnin, huumeidenkäytön ja sekoilunaimisen ihanuutta – profeetta Aamos oli toista maata

Kun keski-ikäiset kokoomusräppärit julistavat evankeliumiaan viinanjuonnin, huumeidenkäytön ja sekoilunaimisen ihanuudesta, koko jäähalli hurmioituu joukkopsykoosiin. Näin suomalaiset perusarvot saavat uudet sisällöt ja narsismin maksiimi otetaan jokaisen suomalaisen persoonan kasvun tavoitteeksi. Profeetat ovat puhuneet. Nyt on tullut poliitikkojen aika tehdä uusien arvojen mukaista politiikkaa. Vai onko?

Suomen kansan vapahtajaräppärit Cheek ja Elastinen ovat taustajoukkoineen luoneet menestyvän kultin, joka hakee Suomen mittakaavassa vertaistaan. Tähän sädekehään ilmestyi viikko sitten särö, kun ihmisten loputtoman tirkistelynhalun sammuttaja Seiska-lehti kertoi Sisäpiiri 2.0 Facebook-ryhmästä, johon ”profeetatkin” kuuluvat. Ryhmässä on pisteytetty panokokemuksia, irvailtu vammaisille ja keskusteltu alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista. Käsi pystyyn, kuka oikeasti yllättyi, että tällainen ryhmä on olemassa? Tästä ei ole kovin pitkä matka Axl Smithin ”haippirinkiin” ja rikostuomioihin.

Hellyyttävillä vauvakuvillaan Instagramissa sympatiaa niittänyt Elastinen kommentoi Seiskalle, että ”ketään ei epäillä, eikä syytetä mistään”. Onko siis todella niin, että kaikki, mitä ei erikseen kielletä, on sallittua ja moraalisesti kestävää?

Suomen ”profeetat” Cheek ja Elastinen sopivat huonosti siihen profeettojen ketjuun, joka on mullistanut maailmanhistoriaamme.

Yksi tunnetuimmista Vanhan testamentin profeetoista Aamos varoitti 700 eKr. Israelin kansaa epäjumalanpalveluksesta, ulkokultaisesta uskonnollisuudesta ja räikeästä siveettömyydestä. Joku voi pitää Aamosta ilonpilaajana, mutta hänen viestinsä poikkeaa täysin tämän päivän ”profeetoista”. Nykypäivän profeetat antavat arvon ja merkityksen kaikelle sille, mitä Aamoksen kaltaiset klassikkoprofeetat pitivät turmiollisena. Tämän päivän profeetat haluavat miellyttämisellä ostaa kansan jakamattoman huomion ja palvonnan. Aamos oli toista maata. Hän vihasi juutalaisten dekadenttejä bileitä.

Onko niin, että kaikki, mitä ei erikseen kielletä, on sallitua ja moraalisesti kestävää?

Jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Lähes kaikki sekoilevat alkoholin kanssa ja toimivat joskus epäkunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan. Siitä huolimatta tämän tyyppisen elämän ihannointi tuskin johtaa hyvään ja tasapainoiseen elämään. En kertakaikkiaan usko, että Yhtäccii-biisin mahtaileva teksti, jossa saadaan ”jäätävii määrii päätä (suuseksiä) ja häntii (anaaliseksiä), tukee parhaalla mahdollisella tavalla ”profeettojen” alaikäisten fanien (varsinkin tyttöjen) seksuaalisen identiteetin kasvua.

Näin kukkahattusedän näkökulmasta ”profeettojen” käsittämätön suosio kertoo ennen kaikkea aikuisuuden puuttumisesta meidän yhteiskunnassamme. Olen hämmästellyt varsinkin nuorten vasemmistonaisten hiljaisuutta näin räikeiden ja naista alistavien sanoitusten nielemisestä. Milloin Li Andersson tai Sanna Marin uskaltaa julistaa Cheekin ja Elastisen ”vääriksi profeetoiksi” ja käynnistää kunnollisen yhteiskuntamoraalisen keskustelun? Jään odottamaan.

Tänään perjantaina MTV3-kanava palvelee maksavaa yleisöään ja näyttää Profeettojen keikan parhaaseen katseluaikaan. Noin puoli miljoonaa ihmistä todistaa perheohjelmaa, jossa hedonismi haisee olohuoneen sohvalle saakka. Ehkä Eput olivatkin jo 1980-luvulla oikeassa – moraalinvartijoita ei Suomeen kaivata. Sillä vasta taivaassa perseet tervataan.

Korjattu lause: ”Ryhmä pisteyttää kunkin jäsenen panokokemukset, irvailee vammaisille ja keskustelee alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista” muotoon ”Ryhmässä on pisteytetty panokokemuksia, irvailtu vammaisille ja keskusteltu alentavaan sävyyn ulkomaalaistaustaisista”. Cheek ja Elastinen eivät ole julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lähettäneet ryhmässä vammaisia tai ulkomaalaisia koskevia viestejä eikä Elastinen intiimielämää koskevia viestejä.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Kokoomus tekee kaiken oikein – tosiasiat eivät kiinnosta kansaa

Eduskuntavaaleihin on melkein tasan puolitoista vuotta aikaa. Joku tietenkin tässä yhteydessä huomauttaa, että saattaahan hallitus kaatua jo kevään sote-sotkuun.

Höpöhöpö. Hallituksen kaatumisesta ei hyötyisi muuta kuin kokoomus, eikä silläkään nykypolitiikalla olisi kavereita ennenaikaisten vaalien jälkeen. Varsinkin sinisten ministeripostit ovat niin arvotavaraa, että puolueen hatara ideologia taipuu lähes mihin suuntaan tahansa.

Elämme siis tällä hetkellä ”kokoomuslandiassa”, jossa tosiasiat eivät kiinnosta kansaa. Kokoomus on jallittanut keskustaministerit maailmassa ainutlaatuiseen terveydenhuollon kaupallistamiseen, jonka lopputuloksen voi lukea jo ennakkoon: terveydenhuollon menot kasvavat hallitsemattomasti.

Kokoomuksen gallup-ylivoima perustuu ylivoimaiseen viestintään.

Miten käy siis kolmen miljardin euron säästötavoitteen? Siihen ei päästä lähellekään tällä palvelutasolla. Mikä siis neuvoksi? Leikataan palveluista! Tuo kolme miljardia rahoitetaan siis tavallisten veronmaksajien pussista ja samalla saadaan romutettua koko julkinen terveydenhuolto. Miten kätevää!

Kokoomus osaa käyttää oikeita sanoja. Valinnanvapaus on termeistä kaunein. Tässä yksitöllisessä ajassa kaikki haluavat itse valita. ”Minä itse” -huudot kaikuvat kirkkaina jo päiväkotien ruokapöydissä. Minäkin uskon, että valinnanvapaus toteutuu kokoomusopein. Kansalaisille ei vain ole kerrottu, että saat valita palvelusi vapaasti, jos olet niistä valmis itse maksamaan. Vapaus koskee siis vain hyvin pientä osaa ihmisistä. Loput jäävät köyhtyvien maakuntien armoille.

Kokoomuksen gallup-ylivoima perustuu ylivoimaiseen viestintään. Puolueen strategia on yksinkertainen; kerrotaan vain asioita, mitä ihmiset haluavat kuulla. Vaikeat kysymykset ohitetaan ja sen sijaan luodaan positiivinen tulevaisuuskuva.

Kokoomus kertoo äänestäjille, että palkkavero laskee, yhteiskunnan palvelut paranevat ja turvallisuus lisääntyy. Tämä kaikki voidaan toteuttaa, muttei ilman rahaa. Julkisia palveluja voidaan toki tuottaa fiksummin, mutta yksityinen sektori tuottaa kaiken paremmin. Koskaan emme saa tietää, miten kokoomus hoitaa monisairaat, vammaiset, työkyvyttömät, mielenterveysongelmaiset ja lastensuojelun laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Miksi ei? Siksi, ettei kokoomusta aidosti kiinnosta.

SDP julkaisi tiistaina oman vaihtoehtobudjettinsa, joka sisältää hienon avauksen oppivelvollisuusiän laajentamisesta 18-vuoteen. Tutkimuksissa on todettu, että pelkän peruskoulutuksen varassa elävän naisen työuran pituus on noin 10 vuotta lyhyempi kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneen. Tästä huolimatta oppivelvollisuusiän nosto ei kiinnosta kokoomusta.

Kokoomus on Suomen koulutusvastaisin puolue.

Vaikka tämä hallitus on leikannut juuri koulutuksesta ja suomalaisten koulutustaso laskee OECD:n tilastoissa kuin kuuluisa lehmän häntä, kokoomus on tässäkin asiassa onnistunut profiloitumaan koulutusmyönteisenä puolueena. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen puhuu silmiä räpäyttämättä koulutuksen merkityksestä Suomen kilpailukyvylle ja samalla käyttää punakynää oppilaitosten rahoituksen leikkaamisessa.

Hyvät lukijat, vaikka sanomiseni ei vaikutakaan mihinkään, on pakko todeta, että kokoomus on Suomen koulutusvastaisin puolue. Kokoomus vastusti lähes yksimielisesti peruskoulu-uudistusta 1970-luvulla, kokoomus ei kannata oppivelvollisuusiän nostoa ja kokoomus kannattaa asteittaista yliopisto-opetuksen maksullisuutta (ainakin ulkomaalaisilta opiskelijoilta).

Hämmästyttävää puolueelta, joka on koulutusmyönteisen liikkeen maineessa.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Aamu Porvoon käräjäoikeuden aulassa tuntuu kalsealta. ”Ja pastorikin vielä.” Mietin, voiko häpeään kuolla?

Aamu Porvoon käräjäoikeuden aulassa tuntuu kalsealta. Etsin sopivaa lomaketta vastaanottotiskiltä. Katse harhailee levottomana, kunnes löydän sopivan. Avioerohakemus. Jo pelkkä otsikko saa pulssini kiihtymään.

Pienen empimisen jälkeen saan täytettyä kaavakkeen. Menen virkailijan luo jättääkseni hakemuksen. Tiedän, että tämän jälkeen elämäni rakenteet romuttuvat perusteellisesti. On aloitettava aina maaperän puhdistuksesta alkaen, jos haluan oikeasti saada elämäni raiteilleen.

Virkailija katsoo minua pitkään, käy lomaketta huolellisesti läpi. Hän katsoo uudelleen silmiini hieman toruva ilme kasvoillaan. Yhtäkkiä hän hymähtää ja lausahtaa: ”Ja pastorikin vielä”. Itsetuntoni rippeet murenevat käräjäoikeuden lattialle. Olen ollut tämän päätöksen edellä jo niin armoton itselleni, etten tuota puuskahdusta olisi enää tarvinnut. Mietin, voiko häpeään kuolla?

Miten he kestävät vanhempien eron aiheuttaman ikävän ja häpeän?

Avioeropäätöksen jälkeiset viikot kuluvat kuin sumussa. Raskainta on kertoa lapsille, että muutan pois juuri rakennetusta talosta. Pienimmät eivät edes ymmärrä, mitä kaikkea on edessä. Samalla kun päätän omasta tulevaisuudestani, tuomitsen lapseni viikonloppumatkaajiksi koko lapsuusiän ajaksi. Miten he kestävät vanhempien eron aiheuttaman ikävän ja häpeän?

Puolen vuoden kuluttua ero on virallisestikin astunut voimaan. Jos olisin tiennyt minkälaiseen henkiseen prosessiin ero minut vie, tuskin olisin uskaltanut vaarantaa mielenterveyttäni. Tosin huomaan, etten kadu eroani ollenkaan. Samalla kun huoli lapsistani on kova, oma henki on pikkuhiljaa alkanut kulkea.

Eron ensi askeliin on auttanut ennen kaikkea eron kokeneitten ystävien tuki. Aurinko nousee oikeasti päivä päivältä korkeammalle. Yllättävä lohtuni on ollut kunnan uimahalli. Eron jälkeen ikävä lasten läheisyyttä on huutava. Jokainen hermonpääni huutaa pienen ihon ikävää. Uimahallissa saan kunnolla olla lapsiani lähellä.

Ihokontakti on molemmille meille suunnattoman tärkeää. Ja koska ero laittaa perheen taloudenkin sekaisin, on edullinen julkinen uimahalli eroisän paras kaveri.

Julmuutta on monta lajia.

Erosta toipuminen muistuttaa monessa kohdin masennuksesta selviämistä. Koskaan paraneminen ei etene tasaisesti, vaan takapakkeja tulee tasaisin väliajoin. Olennaista on muistaa, että harvoin mielen kuopat tuovat mieleen ne pimeimmät hetket. Suunta on takapakeista huolimatta ylöspäin.

Myös tutut ja sukulaiset saattavat tahtomattaan typerillä kommenteilla ajaa eronneen uuteen ahdistukseen. Muistan, kun tapasin erään lääkärituttavani uimahallin kassalla. Hän oli kuullut erostani, mittaili minua ja lapsiani päästä jalkoihin ja sanoi: ”Päätit sitten erota ja tuhota lapsiesi tulevaisuuden.” Uintireissun jälkeen kahdeksanvuotias tyttäreni kysyi possumunkki suussa: ”Iskä, miksi se setä sanoi, että tuhoat meidän tulevaisuuden.” Julmuutta on monta lajia.

Rakentakaa lisää uimahalleja!

Erostani on jo kuusi vuotta aikaa. Vaikka yhteiskunnassamme on tänä päivänä sallivampi ilmapiiri erojen suhteen, on ero edelleen yksi yhteiskuntamme haavoittavimpia tapahtumia. Monesti kuulee ihmisten sanovan, että nykyään erotaan liian helposti. Olen asiasta samaa ja eri mieltä. Eropäätös voidaan minunkin mielestä tehdä turhan hatarin perustein, mutta eroaminen ei ole koskaan helppoa.

Näin isänpäivän tienoilla haluan muistaa erityisesti isiä, joiden suhde omiin lapsiinsa on katkennut joko omasta tai ulkoisesta syystä. Yhteys omiin läheisiin on elämän tärkein voimavara, ja jos isä on erkaantunut lapsista, on sisäinen kaipaus valtavan voimakas rikkinäisen puhelimen molemmissa päissä.

Rakkaat kuntapäättäjät, jos haluatte tukea eroperheitä, rakentakaa lisää uimahalleja!

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Olisiko nyt viimeistään SDP:n tunnustettava, että puolueen ideologiset juuret ovat tiukasti kristinuskon ja reformaation perinnössä?

Kun puhutaan sosialidemokratian juurista, moni osoittaa sormella 1700-luvun lopun Ranskan vallankumouksen perintöön. Monarkian kaatumisen jälkeen vallankumouksen voimasanat vapaus, veljeys ja tasa-arvo olivat raivaamassa tietä demokratialle ja kansalaisyhteiskunnan synnylle. Sosialidemokraattinen liikekin nojaa opinkappaleissaan Ranskan vallankumouksen perintöön.

Tänä vuonna on juhlittu reformaation 500-vuotisjuhlaa. Vuonna 1517 tohtori Martti Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiä katolisen kirkon uudistamiseksi. Siitä alkoi ennennäkemätön tapahtumien ketju, joka mursi keskiajan maailmankuvan ja pakotti kirkon tarkistamaan toimintatapojaan ja oppiaan. Vaikka Lutherin toiminnassa on vahva hengellinen ulottuvuus, reformaatio oli myös monien yhteiskunnallisten uudistusten pohjana.

Kultaisen säännön etiikasta pulppusi ajatus solidaarisuudesta.

On selvää, että reformaation lähteiltä syntyneellä luterilaisuudella on keskeinen vaikutus sosialidemokratian kehitykseen 1900-luvulla. Suomessa sisällissodan traumat ja kirkon asettuminen ”valkoisten” puolelle painoivat pitkään upoksiin luterilaisuuden ja sosialidemokratian naimakaupan varsinkin 1930–1980-luvuilla. Sosialidemokraattinen liike oli ymmärrettävästi välinpitämätön omille aatteellisille juurillensa, koska suhde luterilaiseen kirkkoon oli traumaattinen ja heikko.

Marylandin yliopiston taloustieteen professori Robert H. Nelson on tutkinut kirjoituksissaan luterilaisuuden ja sosialidemokratian kiinteää yhteyttä. Hän kiinnostui aiheesta oman taustansa vuoksi, sillä hänen isovanhempansa olivat tulleet Suomesta Yhdysvaltoihin vuonna 1910. Nelson piti alkusyksystä Helsingissä kiinnostavan esitelmän sosialidemokratian ja luterilaisuuden suhteesta. Nelsonin mukaan Pohjoismainen sosialidemokratia on jatkoa luterilaiselle perinteelle. Luterilaiset uskonkohdat saivat hyvässä yhteiskunnallisessa maaperässä 1900-luvulla uudet, sekulaarit tulkinnat, jotka loivat pohjan pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.

Tässä muutamia Nelsonin oivalluksia: Luterilainen ajatus ihmisestä ”Jumalan kuvana” kääntyi sosialidemokratiassa käsitykseksi ihmisten ja sukupuolten tasa-arvosta. Luterilaisuuden vaalima omantunnonvapaus muuttui taas vaatimukseksi sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta. Luterilaisuuden korostama 10 käskyä muuntui vaatimukseksi lain- ja yhteiskuntajärjestelmän tottelemisesta. Jumalanpalveluksen kansankielisyys ja raamatunkäännökset jouduttivat taas ajatusta kansan kouluttamisesta ja laadukkaasta koulutusjärjestelmästä. Kultaisen säännön etiikasta pulppusi ajatus solidaarisuudesta.

Mitä juhlakalumme Martti Luther tähän sanoisi?

Sunnuntaina 5.11. vietetään reformaation pääjuhlaa Turussa. Olisiko nyt viimeistään SDP:n tunnustettava, että puolueen ideologiset juuret ovat tiukasti kristinuskon ja reformaation perinnössä? Sosialidemokratia on maallistunutta luterilaisuutta, joka oivallisena talousjärjestelmänä tähtää ihmisten maalliseen hyvinvointiin. Pohjoismainen sosialidemokratia on siis lähtökohtaisesti taloususkonto.

Maailmaamme vaivaa tällä hetkellä lähes sokea taloususkonnollisuus. Sosialidemokraattinen jumalakin on löytynyt talous- ja yhteiskuntatieteistä. Kun ottaa huomioon ekonomistien palstatilan medioissa, voi hyvällä syyllä puhua talousjärjestelmistä nykyajan uskontoina.
Mitä juhlakalumme Martti Luther tähän sanoisi? Lutherin mukaan luottamus evankeliumiin voi vaikuttaa naiivilta, mutta naiiviutta on myös taloustieteen kritiikitön hyväksyntä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

”Strategia on sitä, että tähtää ennen kuin ampuu” – näin tiivistää alikersantti Antero Rokka, ja myös kuntapäättäjien tulisi muistaa se

”Strategia on sitä, että tähtää ennen kuin ampuu.” Näin tiivistää Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Antero Rokka strategian syvimmän olemuksen.

Olennaista on siis se, että hyviä tuloksia taistelussa ja yhteisön toiminnassa saadaan vasta, kun toiminnan suunta on yhdessä valittu ja edetään suunnitelman mukaan.

Rokan sotasaavutukset tietäen tuntuu erikoiselta, että strategian hyödyntäminen kunnan toiminnassa on niin alikäytetty resurssi. Äskettäin Vaasan yliopistossa tehty laaja kyselytutkimus kertoo, että kunnan työntekijöistä vain yksi prosentti tuntee oman kuntansa strategiset tavoitteet. Kun otetaan lukuun kunnan keskeiset päättäjät ja virkamiesjohto, nousee prosentti neljään. Herää kysymys, onko strategiatyöstä mitään hyötyä, jos toiminnan tähtäyspisteet ovat näin luokattoman huonosti hallussa.

Tavoitteet ovat niin laajat ja moninaiset, että kuntapäättäjää pyörryttää.

Monissa kunnissa eletään juuri nyt kuntastrategian luonnostelun aikoja. Meilläkin Oulussa kuokka strategiatyön routaiseen maahan iskettiin eilen torstaina. Strategiaa ei kunnissa tehdä kuitenkaan vain huvin vuoksi, sillä kuntastrategia kuuluu kuntalain velvoittaviin tehtäviin.

Lain mukaan kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon ”kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kuntademokratia sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen”.

Tavoitteet ovat niin laajat ja moninaiset, että kuntapäättäjää pyörryttää ennen kuin kuntastrategiaan on saatu ainoatakaan kirjainta piirrettyä.

Kuntastrategian valmistelu ei kuitenkaan ole niin visainen tehtävä, kun voisi kuntalain perusteella päätellä. Lähtökohdaksi on hyvä palauttaa mieleen, miksi kunnat ovat olemassa; kuntalaisten hyväksi. Kaikkein tärkeintä on kuntalaisten hyvinvointi. Tärkeätä on myös muistaa, ettei kunta itsessään tee mitään, vaan ihmiset tekevät kaiken työn.

Palvelu on kunnan paras kilpailuetu.

Kun kuntapäättäjät kokoontuvat strategiaseminaareihin, aletaan ensimmäisenä muotoilla kunnan arvoja. Lyön vetoa, että monen kunnan arvoissa vilisevät seuraavat sanat: oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, välittäminen, asiakaslähtöisyys. Hyviä arvoja kaikki, mutta toimintakulttuurin muutokseen noilla sanoilla ei helposti päästä.

Arvojen sijaan hyvässä strategiassa pitäisi puhua asenteista, vaikka tähän tapaan: Kunnan ilmapiiri on kannustava ja välittävä. Ihmiset luottavat tulevaisuudessa toisiinsa entistä enemmän. Kunnan palvelut ovat ihmis- ja yritysystävällisiä niin, että koko talousalueella elää onnellisia ihmisiä. Palvelu on kunnan paras kilpailuetu.

Miten tähän voitaisiin päästä? Usein kunnissa tehdään liian pitkään suunnittelutyötä ennen uusien ideoiden jalkauttamista. Kunnassa olisi hyvä olla rohkaisevaa kokeilukulttuuria, jossa hyvät toimintatavat erottuisivat käytännön kautta vanhoista malleista. Kuntapäättäjien tulisi olla myös enemmän tietoisia kunnan työntekijöiden arjesta.

Pari ”päättäjän päivää” kunnan töissä avaisi erilaista näköalaa päätöksentekoon.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Tekopyhyys myrkyttää politiikan, kun hyvä poliitikko peittää paheensa ja pyrkii näyttämään äänestäjille vain kiillotetun kuoren

Aluksi seuraa varoitus: Tämä kirjoitus sisältää poikkeuksellisen paljon uskonnollista materiaalia. Välitöntä uskoontulon varaa ei kuitenkaan ole. Ateistit ja agnostikotkin voivat saada ajatteluunsa aineksia. Tekstikohdissa saattaa olla pieniä jäämiä kirkkoviiniä tai vanhoja kuituja. Politiikkaa ja uskontoa sekoitetaan tässä kirjoituksessa häpeilemättömästi.

Viime sunnuntaina kirkoissa ympäri maailman saarnattiin kristityn vapaudesta. Meille demareille vapaus on lähes pyhä käsite. Puhumme vapaudesta mielellään kahdessa merkityksessä: vapaudesta jostakin ja vapaudesta johonkin. Klassisin esimerkki lienee ajatus työn orjuudesta vapautumisesta, vaikka orjatyötä teetetään vielä tämänkin päivän Suomessa. Vapaus esimerkiksi koulutukseen ja oman uskonnon harjoittamiseen ovat taas esimerkkejä positiivisesta vapaudesta.

On suorastaan kirjoittamaton sääntö, ettei politiikassa voi pärjätä ilman opportunismia ja tekopyhyyttä.

Kun Jeesus puhui vapaudesta, hän mielellään käytti vertauksia. Fariseukset ihmettelivät, miksi Jeesuksen opetuslapset eivät paastonneet? Hän otti esimerkiksi meille demareille tutun räätälin ammatin:

”Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan.”

Miksi ihmisessä Jeesus ei hyväksy uuden ja vanhan sekoittamista keskenään? Eikö juuri uuden ja vanhan sekoittaminen ole hyvä yhdistelmä, jos halutaan saada asiat rullaamaan. Eikö uuden ja vanhan sekoittaminen ole tae vaikkapa toimivasta politiikan kehittämisestä tai järjestötoiminnan uudistamisesta?

Jeesus ei näissä vertauksissa puhu kuitenkaan vaateteollisuuden tai viinin säilyttämiseen liittyvistä ohjeista. Jeesus puhuu elämänmallista, jossa ihmisiä vaaditaan noudattamaan vanhoja ohjeita ja ihmisten omatuntoja orjuutetaan, vaikka sydän sanoo jotain aivan muuta.

Politiikan helmasynti on tekopyhyys. On suorastaan kirjoittamaton sääntö, ettei politiikassa voi pärjätä ilman opportunismia ja tekopyhyyttä. Hyvä poliitikko peittää paheensa ja pyrkii näyttämään äänestäjille vain kiillotetun kuoren. Uskottava poliitikko tai puolue pyrkii osoittamaan oman erehtymättömyytensä.

Armottomassa mediamaailmassa seikkaileva poliitikko on näinä päivinä entistä suuremman tarkkailun alla.

Jeesuksen vertauksen tarkoituksena on osoittaa, että tekopyhyydellä ihminen rakentaa itselleen vankilan. Erehtymättömyys on hyvin kuluttava elämänmalli, joka vääjäämättömästi johtaa kohti uupumusta. Jeesus kehottaakin jättämään vanhan tekopyhän, umpikujaan johtavan elämän, ja rohkaisee toimimaan uudella tavalla ilman merkityksettömiä sääntöjä ja ihmisten miellyttämistä.

Millainen on sitten Jeesuksen suosittelema elämänmalli? Siihen kuuluu erityisesti armollisuus ja rehellisyys omaa itseään kohtaan. On uskallettava olla oma uusi oma itsensä ilman, että vanha tekopyhä elämänmalli sekoittuu siihen lainkaan.

Armottomassa mediamaailmassa seikkaileva poliitikko on näinä päivinä entistä suuremman tarkkailun alla. Kaikkea sanomista ja tekemistä voidaan käyttää julkisuuden henkilöitä vastaan milloin ja missä laajuudessa tahansa. Houkutus tekopyhyyteen ja vanhaan elämään on siis suuri.

Vaatii suurta itsetuntemusta ja rohkeutta tarttua uuteen elämänmallin, jossa omaa elämää katsotaan armollisten silmälasien läpi. Vasta armollisuus itseä ja toisia kohtaan tekee poliitikoista vahvoja ihmisiä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.