Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

14.2.2025 10:32 ・ Päivitetty: 14.2.2025 11:13

Keskusta ja Liike nyt jättivät taas yhteisen välikysymyksen: ”Päätettiin mennä ihan tällä porukalla tässä näin”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo (vas.), Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sekä kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Hanna-Leena Mattila eduskunnassa 14. helmikuuta.

Keskusta jätti perjantaina eduskunnassa välikysymyksen yhdessä Liike nytin kanssa arvokkaasta ikääntymisestä ja suomalaisen vanhushoivan hälyttävästä tilanteesta.

Simo Alastalo

Demokraatti

Keskusta huomauttaa, että hyvinvointialueet vähentävät taloussyistä ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkoja. Tällä hetkellä paikkoja on hieman alle kahdeksalle prosentille yli 75-vuotiaista.

Samalla, kun yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa tulevan viiden vuoden aikana noin neljänneksellä, paikkojen ennakoidaan vähenevän säästöjen vuoksi entisestään.

– Meidän pitää rakentaa Suomea, jossa vanhenemista ei tarvitse pelätä. Jokaisen ikäihmisen pitää saada palveluja läheltä ja inhimillistä hoivaa silloin, kun apua tarvitsee. Nyt näin ei valitettavasti ole, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo puolueen tiedotteessa.

KUN ympärivuorokautisen palveluasumisen paikat vähenevät, vanhuksia muutetaan yksiköstä toiseen. Keskusta puhuu mummorallista.

– Ikäihmisiä siirrellään paikasta toiseen, kauaksikin omaisista ja läheisistään. Tai, kun lakkautetaan vaikkapa terveysasemia niin tulee Kela-taksikyytejä. Näistähän tulee sitten kustannuksia veronmaksajille. Ne tulevat vain Kelan kautta maksettaviksi.

Kela-kyydit pitäisi keskustan mukaan siirtää alueiden vastuulle.

– Alueet voisivat harkita kannattaako jokin lähipalvelu lakkauttaa vai tuleeko siitä kuljetuskustannusten kautta lisää kustannuksia.

Keskusta peruisi hallituksen hyvinvointialueille kaavailemia leikkauksia. Puolue antaisi alueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen muun opposition tavoin. Hallituksen asettaman aikataulun mukaan hyvinvointialueiden pitäisi kattaa viime vuosien alijäämänsä vastaavilla ylijäämillä tänä ja ensi vuonna.

HOITAJAMITOITUKSEN keventämisestä vapautuvat rahat keskusta jättäisi hyvinvointialueiden käyttöön. Mitoitusta laskemalla hallitus leikkaa hyvinvointialueilta vuosina 2025-2027 45 miljoonaa euroa vuodessa ja vuodesta 2028 alkaen 119 miljoonaa euroa vuodessa.

– Olemme olleet valmiita keventämään sääntelyä alueilla. Iso ero hallitukseen meillä on se, että jättäisimme resurssit alueille. Hallitus imuroi rahat hyvinvointialueilta valtiovarainministeriöön, Kaikkonen totesi tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Keskustassa epäillään, että Orpon hallitus pyrkii ajamaan alueita tietoisesti vaikeuksiin. Puheenjohtaja Kaikkonen kiteytti ajatuksen näin:

– Julkinen puoli on vaikeuksissa. Hallitus iskee julkiselle puolelle leikkauksia. Yksityinen puoli ei ole vaikeuksissa, hallitus on laittanut sinne lisää rahaa korotettuina Kela-korvauksina.

– Meillä ei ole mitään yksityistä puolta vastaan, se tarvitaan myös. Mutta silloin, kun pohditaan, että minne näitä pieniä resursseja pitäisi kohdistaa, niin kyllä tämä julkinen puoli on se, mikä erityisesti niitä tällä hetkellä tarvitsisi.

Hyvinvointialueita ajetaan keskustan mukaan taloudellisesti liian tiukalle.

– Siellä hyvinvointialueen ammattilaiset ja päättäjäparat ovat erittäin vaikean ellei mahdottoman yhtälön edessä, voi sanoa, että mahdottoman yhtälön edessä useilla hyvinvointialueilla. Sen takia tarvittaisiin säälliset resurssit ja riittävästi aikaa.

KESKUSTA ja Liike nyt on ollut tällä kaudella tuttu parivaljakko välikysymyksissä. SDP, vasemmistoliitto ja vihreät on ollut mukana huomattavasti harvemmin. Tälläkään kertaa heitä ei edes kysytty.

– Päätettiin mennä ihan tällä porukalla tässä näin mutta uskon, että vasemmisto-oppositiollakin on huolia tästä tilanteesta. Ja on toki toivottavaa, että muu oppositio osallistuu keskusteluun omine ratkaisunäkemyksineen, Kaikkonen sanoi.

Hän perusteli ratkaisua näkemyseroilla.

– Siellä on jonkun verran eroja siitä, että miten asioita pitäisi korjata. Eli vaikka meillä on varmasti yhteistä huolta, niin jonkun verran erilaisia näkemyksiä siitä, että mitä tässä pitäisi tehdä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU