Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan Kaikkonen kokoomuksen Eurooppa-värisuorasta: Ei ole ideaalitilanne

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen puhuu eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 20. huhtikuuta 2017.

Keskustan kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä katsoi eilen Demokraatin haastattelussa, että Euroopan investointipankin (EIP) varapääjohtaja ja Euroopan tilintarkastustuomioistuimen suomalaisjäsen pitäisi valita julkisella ilmoittautumismenettelyllä.

Tällä hetkellä EIP:hen pormestariksi siirtymässä olevan Jan Vapaavuoren (kok.) paikalle kaavaillaan kansanedustaja Alexander Stubbia. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) hoitaa asiaa Stubbin kanssa ja Stubb on luvannut harkita vakavasti.

Ala-Nissilä vaati paikkojen täyttöön suurempaa avoimuutta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen tukee Ala-Nissilän ajatusta.

– Minun mielestä Ala-Nissilän ehdotukselle on ihan hyvät perusteet. Kyllä sitä ainakin kannattaisi harkita. Oleellista on, että saadaan hyviä miehiä tai naisia sinne valittua, että meiltä on parasta a-ryhmää edustajat. Kyllä minä suhtaudun Ala-Nissilän ajatukseen myönteisesti, hän sanoo.

Kokoomuksella on tällä hetkellä paikka niin komissiossa, EIP:ssä kuin Euroopan tilintarkastustuomioistuimessakin. Tämä ei tyydytä Kaikkosta.

– Ei se nyt ehkä ihan ideaalitilanne ole, että yhdellä ryhmällä on useampi näistä merkittävistä EU-paikoista.

– On se nyt todettava, että kokoomuksella on aika vahva värisuora Euroopassa. Kyllähän se yläkanttiin on, sen voi sanoa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE