Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Kiinalainen pakettiralli on saatava kuriin

Jukka-Pekka Flander
Kolumnit

Maria Guzenina

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kiinalainen verkkokauppa-alusta Temu on noussut suosioon halpojen hintojen, koukuttavien mainosten ja nopeiden kotiinkuljetusten avulla.

Maria Guzenina

Demokraatti

Ei toki ole ihme, että edullisuus ja nopeus kiinnostavat kuluttajaa juuri nyt, kun Orpon-Purran hallitus vähentää toimillaan kotitalouksien ostovoimaa. Mutta halvoilla hinnoilla on kääntöpuoli.

Harva halpaa tavaraa tilaava tietää, että Euroopan komissio on ottanut Temun erityisseurantaan.

Globaalia kauppaa käyvän alustan on vastattava siihen, miten se aikoo esimerkiksi vähentää riskiä siitä, että alustalla myydään koukuttavien algoritmien avulla jopa terveydelle vaarallisia ja tekijänoikeuksia loukkaavia tuotteita.

Temu houkuttelee siis ostamaan enemmän kuin olisi tarve aggressiivisella ja koukuttavalla mainonnalla. Erityisesti nuoret ovat tälle alttiita.

EU:n digipalvelusäädös DSA kieltää alaikäisiin kohdistuvan manipulatiivisen mainonnan.

Kuluttajien terveyden vaarantaminen, laadultaan heikon tavaran tai väärennösten myyminen ei saa olla kilpailuvaltti.

TEMUA on tutkittu huonoihin työoloihin ja pakkotyöhön liittyen, sekä siihen, että tuotteet sisältävät myrkkyjäämiä.

Eli Temun tuotteiden alkuperästä ei ole EU:n edellyttämää tietoa, eivätkä ne aina täytä EU:n tuoteturvallisuusvaatimuksia.

Pienten kuljetusten massiivinen määrä Kiinasta EU:hun johtaa lisäksi valtavaan pakkausjätteen määrään ja rahtilaivaralliin Itämerellä, joilla molemmilla on ympäristövaikutuksensa.

EU:n tulliuudistuksen myötä Temun ja Sheinin kaltaisten alustojen hyödyntämä, alle 150 euron toimitusten tullivapaus on loppumassa 2028. Tähän on kuitenkin liian pitkä aika.

Euroopan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää saada kiinalaiselle tavararallille loppu mahdollisimman nopeasti.

KIINALAISTEN verkkokauppojen pitäisi toimia EU:n sisällä samoin säännön kuin muidenkin.

Kuluttajien terveyden vaarantaminen, laadultaan heikon tavaran tai väärennösten myyminen ei saa olla kilpailuvaltti, joka asettaa eurooppalaiset yritykset heikompaan asemaan.

Olen jo virittänyt vastuuvaliokunnassani – sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta – keskustelua aiheesta.

Euroopan unionin tulevien komissaarien kuulemiset ovat tätä kirjoittaessa juuri alkamassa.

Suomen oman komissaarin Henna Virkkusen vastuualueeseen kuuluu myös kiinalaisten kauppa-alustojen sääntöjen tarkastelu. Tässä on iso vaikuttamisen paikka.

Vaikka kuluttajalla täytyy olla oikeus ostaa tavaransa sieltä, mistä haluaa, on pelisääntöjen oltava sellaiset, että suomalaiset ja eurooppalaiset yritykset eivät kärsi asiakaskatoa vääristyneen kilpailun takia.

Kyse on työpaikoista ja ihmisten hyvinvoinnista. Niiden eteen meidän kaikkien päättäjien on työtämme tehtävä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE