Ulkomaat
16.8.2019 07:03 ・ Päivitetty: 16.8.2019 07:03
Kiinalaismedia: Tiananmenin aukion tapahtumat eivät toistu Hongkongissa
Kiinan valtion media kirjoitti perjantaina, että Tiananmenin aukion tapahtumat eivät tule toistumaan Hongkongissa, mikäli Pekingissä päätetään kukistaa demokratiaa vaativat mielenosoitukset.
Kirjoituksessa viitataan 30 vuoden takaisiin mielenosoituksiin, joiden uhrilukuarviot vaihtelevat satojen ja tuhansien välillä. Taivaallisen rauhan aukion tapahtumat ovat Kiinassa tabu.
– Kiina on paljon vahvempi ja kypsempi, ja sen kyky hoitaa monimutkaisia tilanteita on parantunut merkittävästi, Global Times lehti kirjoitti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti aikaisemmin Kiinan presidenttiä neuvottelemaan suoraan Hongkongin mielenosoittajien kanssa. Trump sanoi kuitenkin tietävänsä, että presidentti Xi Jinping tuskin tekee niin.
Trump sanoi toimittajille New Jerseyssä olevansa huolissaan väkivaltaisen yhteenoton mahdollisuudesta Hongkongissa. Hän aikoo pian keskustella Xin kanssa puhelimitse.
Trump on aiemmin sanonut uskovansa, että presidentti Xi voi ratkaista tilanteen inhimillisesti.
Yhdysvaltain presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton puolestaan varoitti Kiinaa luomasta ”uutta Tiananmenin aukiota Hongkongiin”.
Lisää aiheesta
Hongkongissa on osoitettu mieltä jo viikkoja, ja Kiina on siirtänyt turvallisuusjoukkojaan Hongkongin rajalle.
Trump on joutunut kritiikin kohteeksi suhtautumisessaan demokratiaa puolustaviin mielenosoituksiin. Sekä poliitikot että asiantuntijat ovat syyttäneet Trumpia siitä, että tämä on hylännyt Yhdysvaltain pitkän perinteen tukea demokratialiikkeitä.
Trump: Syyskuulle suunnitellut neuvottelut etenevät sovitusti
Aiemmin presidentti Trump linkitti mahdollisen Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasovun rauhanomaiseen ratkaisuun Hongkongissa.
– Totta kai Kiina haluaa tehdä sopimuksen. Annetaan heidän toimia ensin humaanisti Hongkongin kanssa, Trump tviittasi.
Trump sanoi torstaina, että syyskuulle suunnitellut kauppaneuvottelut Kiinan kanssa etenevät suunnitellusti ja että osapuolet jatkavat neuvotteluja puhelimitse. Vain vajaata viikkoa aiemmin presidentti oli sanonut, että neuvottelujen seuraava kierros Washingtonissa saatetaan perua.
Hongkongin mielenosoitukset alkoivat alun perin kiistellystä luovutuslaista, joka olisi sallinut rikoksesta syytettyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan. Painostuksen myötä lakiehdotus hyllytettiin. Sittemmin mielenosoitukset ovat laajentuneet vaatimaan hallintojohtaja Carrie Lamin eroa ja Hongkongin itsemääräämisoikeuden laajentamista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
15.8.2019 04:58
Trump: Kiinan presidentti voi ratkaista Hongkongin tilanteen inhimillisesti: ”En epäile yhtään”
Politiikka
14.8.2019 11:41
Tuomioja: ”Ilmassa on nyt traagisen katastrofin mahdollisuus”
Ulkomaat
13.8.2019 04:58
Hongkongin lentokenttä saatiin auki mielenosoittajien rynnistyksen jälkeen
Ulkomaat
17.6.2019 05:12
Wong vapautettu vankilasta – vaati heti Hongkongin aluejohtajaa eroamaan
Ulkomaat
16.6.2019 16:34
Hongkongin suurmielenosoitus luovutuslakia vastaan täytti kadut – järjestäjien mukaan osallistujia oli lähes kaksi miljoonaa