Ulkomaat
8.5.2025 09:08 ・ Päivitetty: 8.5.2025 09:09
Kiinan presidentti: Seison Venäjän rinnalla ”kiusaamista” vastaan
Kiinan presidentti Xi Jinping sanoo seisovansa Venäjän rinnalla ”kiusaamista” vastaan. Hän sanoi Kiinan ja Venäjän kantavan yhdessä maailman suurimmille valtioille kuuluvaa erityisvastuuta.
Xi puhui asiasta tavattuaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin Moskovassa torstaina, päivää ennen voitonpäivän juhlallisuuksia.
Putin puolestaan sanoi Venäjän ja Kiinan suhteiden hyödyttävän molempia kansoja ja että niitä aiotaan kehittää edelleen. Hän sanoi, ettei maiden suhteita kehitetä ketään vastaan.
Venäjällä juhlistetaan perjantaina voitonpäivää eli toisen maailmansodan päättymistä Euroopassa, mistä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta.
Ennen johtajien tapaamista torstaiaamuna alkoi Putinin yksipuolisesti julistama tulitauko Ukrainassa. Tasan kolme vuorokautta kestävä tulitauko alkoi puolen yön aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
UKRAINAN presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi sunnuntaina, ettei luota Venäjän pitävän kiinni julistamastaan tulitauosta.
Ukraina ei ole suostunut vastavuoroiseen tulitaukoon ja pitää Venäjän tulitaukoa poliittisena teatterina, jonka ainoa tarkoitus on turvata Moskovassa järjestettävät juhlallisuudet.
Venäjä julisti aiemmin pääsiäisen ajaksi 30 tuntia kestäneen tulitauon. Ukraina syytti Venäjän rikkoneen pääsiäistulitaukoa satoja kertoja.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi tiistaina, että Venäjä aikoo pitää kiinni tulitauosta mutta aikoo myös vastata Ukrainan taistelutoimiin.
TULITAUKOA edeltävänä keskiviikkona sekä Ukraina että Venäjä syyttivät toisiaan ilmaiskuista.
Kyiv Independentin mukaan Ukrainan paikallisviranomaiset raportoivat keskiviikkona, että ainakin toistakymmentä ihmistä kuoli Venäjän ilmaiskuissa. Ympäri Ukrainaa tehdyissä iskuissa haavoittui myös kymmeniä ihmisiä.
Venäläisviranomaisten mukaan Ukrainan keskiviikkona tekemä droonihyökkäys vaikutti kymmenientuhansien Venäjällä matkustavien lentoihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.