Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiire tuli taas: Ensi vuoden budjetti ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko lykkääntyivät

RKP:n Anna-Maja joutui pettymään aamulla, kun päivystysasetusta ei viety takaisin peruslakivaliokuntaan.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittely on poistettu eduskunnan täysistunnon tämän päivän listalta. Eduskuntatiedotuksen mukaan asian puiminen siirtyy muiden kiireellisempien asioiden ruuhkautumisen vuoksi.

Selonteon käsittelylle ei ole päätetty vielä uutta päivää.

Myös hallituksen esitys ensi vuoden budjetista lykkääntyy. Tämä johtuu siitä, että valtiovarainvaliokunta joutuu viivyttämään mietintöään budjettiesityksestä päivystysuudistuksen viipymisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuoltolakia ei ehditty käsitellä eduskunnan aamuyölle venyneessä istunnossa, vaan käsittelyä jatketaan tänään iltapäivällä.

Valiokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) kertoo, että valtiovarainvaliokunta hyväksyy budjettimietinnön heti kun laki on käsitelty täysistunnossa.

Eduskunta päätti jo aamulla täysistunnossa, että päivystysasetuksen muutosta ei lähetetä mietinnön pohjalta uudestaan perustuslakivaliokuntaan.

Eduskunta aloittaa huomenna ensi vuoden budjetin käsittelyn. Pääsääntö on, että budjettipäivinä asialistalla ei ole muita asioita.

Juttua päivitetty kokonaisuudessaan klo 11.12.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE