Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiljunen: Eduskunta tekee historiaa – “Velvollisuutemme on varmistaa, että jokainen nuori saa nykypäivän työelämän vaatimuksia vastaavan koulutustason”

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.).

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen luonnehtii tätä päivää historialliseksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Suomen eduskunta tekee kansakuntamme tulevaisuuden kannalta historiaa käsitellessään nyt maksuttoman oppivelvollisuuden laajentamista toisen asteen opiskelijoille, hän toteaa tiedotteesaan.

Kiljunen toteaa uudistuksen jatkavan Suomen edistyksellistä linjaa. Vuonna 1921 astui voimaan laki oppivelvollisuudesta ja kansakoulun maksuttomuudesta sekä 1970 toteutettiin peruskoulu-uudistus, joka on ollut perusta suomalaisten osaamiselle.

– Tavoite on tänä päivänä täysin sama. Toisen asteen tutkinto on se, minkä avuin tulevaisuuden suomalaiset saavat riittävät eväät pärjätäkseen tulevaisuuden työelämässä, Kiljunen sanoo.

Hänen mukaansa viimeisen 30 vuoden aikana meiltä on hävinnyt noin 600 000 työpaikkaa, joihin peruskoulutasoinen osaaminen riitti. Osaamisen tasovaatimukset kasvavat koko ajan.

– Tästä syystä meidän velvollisuutemme on varmistaa, että jokainen nuori saa nykypäivän työelämän vaatimuksia vastaavan koulutustason. Uudistus on merkittävä myös yhteiskunnan kannalta, sillä se tulee nostamaan Suomen työllisyysastetta pitkällä aikavälillä.

– Koulutus ja osaaminen ovat merkittävä osa ihmisen perusturvaa, johon hän voi rakentaa elämäänsä. Toisen asteen tutkinto antaa perustan, josta ihminen voi suunnata joko suoraan työelämään tai jatkaa opintojaan haluamalleen uralle.

Kiljunen muistuttaa, että oppivelvollisuutta laajennettaessa on tärkeää kehittää myös varhaiskasvatusta ja peruskoulua.

– Tätä hallitus tekeekin: Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on palautettu, asiakasmaksuja laskettu ja ryhmäkokoja pienennetty. Perusopetuksen osalta laatua ja oppilas- ja opiskelijahuoltoa on vahvistettu. Kaikki nämä koulutusasteet ovat arvokkaita ja niitä tulee kehittää entistä paremmiksi. Meidän tulee panostaa myös nivelvaiheeseen ja opinto-ohjaukseen ja yksilölliseen tukeen, jotta jokainen peruskoulusta siirtyvä nuori saa riittävät valmiudet siirtyessään toiselle asteelle, Kiljunen päättää tiedotteensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE