Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kimmo Tiilikainen EU-maiden hiilinielukannasta: Olen erittäin pettynyt

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo olevansa erittäin pettynyt EU:n ympäristöministerien kantaan metsien hiilinielujen laskennasta.

Suomi sai viime hetkellä vielä lisää liikkumavaraa laskelmiin, mutta lopputulos jäi Tiilikaisen mukaan kauas siitä, mitä Suomi olisi tarvinnut.

Se, koituuko Suomelle kustannuksia EU:n taselaskennan takia, riippuu siitä, miten metsien käyttö kehittyy ja kuinka paljon metsien kasvu tulevina vuosina nopeutuu.

– Ei tässä hirveän paljon suomalaista metsätaloutta ymmärretä ja arvosteta tässä päätöksessä, Tiilikainen sanoi STT:lle kokouksen jälkeen.

Metsien tulevaa käyttöä tullaan vertaamaan vuosiin 2000–2009. Vertailu on Suomen hallituksen mielestä ongelmallinen, koska metsien hakkuita aiotaan lisätä lähivuosina tuntuvasti.

Viro esitti kaikille EU-maille alun perin yhteensä 360 miljoonan hiilidioksiditonnin liikkumavaraa kymmenen vuoden ajalle, josta Suomen osuus olisi ollut 44,1 miljoonaa tonnia.

Viime hetken kompromissina oli, että määrää nostettiin nimenomaan Suomen osalta 10 miljoonalla hiilidioksiditonnilla.

Lisää aiheesta

Suomen saama jousto on Tiilikaisen mukaan “reippaan sellutehtaan verran”.

Lopullinen ratkaisu saadaan neuvoston, parlamentin ja komission yhteisissä neuvotteluissa.

– Ei se nyt ainakaan huonompaan suuntaan voi mennä, Tiilikainen summasi odotuksiaan alkuillasta Luxemburgissa.
Tiilikainen pidättäytyi äänestämästä neuvoston viimeisessä äänestyksessä. Suomi aikoo hänen mukaansa jättää neuvoston yleisnäkemykseen kriittisen lausuman.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE