Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: André Acimanin sujuvassa lukuromaanissa kaikki virtaa

Egyptistä Yhdysvaltoihin muuttaneen André Acimanin (s. 1951) esikoisromaani Kutsu minua nimelläsi julkaistiin englanniksi vuonna 2007, mutta herätti maailmanlaajuista huomiota siitä vuonna 2017 tehdyn elokuvasovituksen (Suomessa levityksessä alkunimellään Call Me by Your Name) myötä. Elokuvamenestyksen – neljä Oscar-ehdokkuutta, palkinto tuli nimenomaan parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta – siivellä kirja on saatu nyt myös suomeksi.

Esa Mäkijärvi

Miesten välisestä rakkaudesta kertova Kutsu minua nimelläsi on sulava ja viihdyttävä lukuromaani, jonka suosio ei ole ihme. Teoksen suorastaan ahmii ja se jättää lämpimän tunteen, vaikka se käsittelee päättynyttä suhdetta.

Acimanin kirjan esikuva on Marcel Proustin klassinen romaanisarja Kadonnutta aikaa etsimässä, joka ilmestyi 1900-luvun alussa. Proust käsitteli teoksissaan muun muassa nuoruuden illuusioiden katoamista ja inhimillisen todellisuuden rakentumista muistojen varaan. Hänen hahmoillaan oli homoeroottisia suhteita ja nämä teemat ovat vahvasti läsnä myös Acimanin teoksessa.

KIRJAT
André Aciman:
Kutsu minua nimelläsi
Suom. Antero Tiittula
Tammi 2019, s. 317 s.

Italian Rivieralle ja 1980-luvun puoliväliin sijoittuvan romaanin päähenkilö on lähes täysi-ikäinen Elio, joka ihastuu Oliveriin, parikymppiseen amerikkalaiseen mieheen. Oliver on vieraana Elion akateemisen perheen huvilassa. Teos kuvaa heterona itseään pitäneen pojan ensimmäistä kiihkeää rakkautta.

Elio kertoo tarinansa jälkiviisaasta proustilaisesta näkökulmasta. Aika on kullannut muistot, eikä kaikki välttämättä tapahtunut väitetyllä tavalla. Loppuratkaisu jää hieman auki, eikä Aciman, harmi kyllä, ole malttanut jättää asiaa sikseen, vaan julkaisee romaanilleen vastauksia antavan jatko-osan Find Me lokakuussa 2019.

Aika ja rakkaus, halu ja häpeä

Elio on kolminkertainen ulkopuolinen. Hän on homo ja juutalainen, minkä lisäksi hänen italianamerikkalaisuutensa estää häntä sulautumasta eurooppalaiseen ympäristöönsä. Hän on parantumaton romantikko ja kärsii metafyysisestä tyytymättömyydestä.

Elio saattaa olla itsekeskeinen teini, mutta ei niin rasittava kuin voisi luulla. Hänessä on taiteilijan herkkyyttä ja kypsyvää älyä, jotka André Aciman tuo esiin esikoisprosaistiksi harvinaisen tarkasti. Kertoja osaa esittää aikuisia kysymyksiä: ”Miten kukaan saattoi aavistaa toisen ajattelutavan, ellei tuollainen ajattelu ollut itselle jo tuttua? Miten hän saattoi havaita niin monia kavalia aikeita muissa, ellei ollut itsekin soveltanut niitä?”

Amerikkalaiset prosaistit ovat itsevarmoja, mikä johtuu kenties heidän retorisesta kasvatuksestaan tai siitä, että heillä on apunaan kustannustoimittajien armeija. Kutsu minua nimelläsi etenee sekin tällä kyseenalaistamattomalla tavalla. Sen tekijä varttui Egyptissä, mutta on selvästi yhdysvaltalaisen järjestelmän kasvatti. Hänen esikoiskirjansa on tasainen elämys, joka ei tarjoa yllätyksiä.

Elion ja Oliverin kiihkeä suhde ei ole pelkästään eteerisen kaunis, koska sen keskeisiä elementtejä ovat halu ja häpeä. Miehet tarvitsevat toisiaan niin paljon, etteivät pysty ajattelemaan tai toimimaan selkeästi. He pelkäävät, että fantasia saattaa olla todellisuutta parempi.

Nuoret miehet ovat todella läheisiä vain kesän ajan. Se jää Elion mieleen kauniina ja kipeänä muistona, täyttymyksenä ja menetettynä mahdollisuutena, ja häiritsee myös Oliveria, vaikkakin hieman vähemmän.

Hahmoista Elio on varhaiskypsä ja Oliver huoleton, vaikka viimeisteleekin huvilassa käsikirjoitusta Herakleitoksesta. Herakleitos oli kreikkalainen filosofi, jonka mukaan aineellisessa todellisuudessa ei voi olla mitään pysyvää. Kutsu minua nimelläsi rakentuu tämän väitteen varaan. Nuoruus ja rakkaus virtaavat ohi nopeasti, mutta jäävät kummittelemaan.

Muutkin talon ja tienoon asukkaat mieltyvät rentoon Oliveriin, mikä saa Elion mustasukkaiseksi. Hän oppii himoon liittyvästä kärsimyksestä. Tunnelma pitäjässä on kuitenkin vapaamielinen. Eliota ei painosteta tai tuomita. Aciman ei tee ulkopuolisuudesta suurta numeroa.

Toiston pysyvyys

Parasta romaanissa on se, miten suvereenisti André Aciman tavoittaa täysi-ikäisyyttä lähestyvän herkän pojan äänen. Kertoja saattaa olla vanhentunut, mutta on pysynyt lapsena. Hän ei ole halunnut tai pystynyt päästämään irti naiivista romantiikasta, joka merkitsi häntä teininä.

Kutsu minua nimelläsi ei ole syvällinen, mutta toimii omassa tyylilajissaan, ja tarjoaa käypää kevyttä, rentouttavaa lukemista kesämökille tai pitkälle lennolle.

Teosta voi tosin myös kritisoida siitä, että se kieltäytyy ottamasta kantaa ja olemasta muuta kuin kaunista proustilaista kerrontaa. Elio ja Oliver kärsivät, mutta heidän piehtarointinsa on paikoin niin itsekeskeistä, että se menee parodian puolelle. Toisaalta henkilöt nähdään Elion rajoittuneen katseen läpi ja heihin on helppo uskoa.

Kertomus tasapainottelee nuortenkirjan ja taideproosan välillä. Se ei ole uusi Kadonnutta aikaa etsimässä, vaan sitä selvästi rennompi romaani. Elion ja Oliverin suhde saattaa olla ohi, mutta elää Acimanin kirjan sivuilla. Romaani antaa heille mahdollisuuden kohdata toisensa yhä uudestaan ja toistaa rakkauttaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE