Ruualla ja syömisellä on terveydellisten ja kulinarististen ulottuvuuksien lisäksi ympäristöllisiä, sosiaalisia ja identiteettiin liittyviä merkityksiä ja arvoja. Ehkä niitäkin suurempi rooli syömisellä on uskonnoissa. Olihan jo Raamatun mukaan esimerkiksi syntiinlankeemuksen syynä syöminen, vääränlainen sellainen.

Jako hyviin ja pahoihin ruokiin tai syömistapoihin löytyykin liki kaikkien uskontojen ytimestä, oli kyseessä sitten kristinusko, islamilaisuus, juutalaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus tai vaikka nykyajan uushenkisyys ja New Age.

BUDDHALAISUUS ON siitä erikoinen uskonto, että se sisältää valtavasti tekstejä ja niiden tulkintoja, jotka ovat usein keskenäön ristiriidassa – näin valinta ja tulkinta jää yksilön harteille . Ei ihme että buddhalaisuudella on vankka asema yksilöllisyyttä korostavassa uushenkisyydessä.

Näin buddhalaisuus ei myöskään suosi – ainakaan niin paljon kuin monet muut – sokeasti seurattavia ja usein järjettömiä ja mielivaltaisia dogmeja. Esimerkiksi liharuuasta suositellaan pidättäytymään nimenomaan sen vuoksi, että ei haluta vahingoittaa eläviä ja tuntevia olentoja. Tietysti kärsimyksen tuottaminen karman lain mukaan tuottaa kärsimystä myöhemmin kärsimyksen tuottajalle itselleen.

Buddhalaisille hyvin tuttu, mutta monissa muissa kulttuureissa huonosti ymmärretty oppi on, että kaikki elolliset ovat osia suuressa kokonaisuudessa, biosfäärissä, ja yhden osan tuhoaminen vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti myös muiden elinolosuhteisiin. Näin buddhalaisen kulutustottumuksissa tulisi omaksua luostarivihityn läsnäoleva ja tietoinen asenne ruokaan ja syömiseen.

KESKIAJAN KRISTILLISESSÄ ruokaetiikassa on kiintoisaa se, että perusturva sai oikeastaan alkunsa jo tuolloin: köyhällä oli oikeus varastaa, jos muuten olisi nääntymässä nälkään – hätä ei lukenut lakia. Tosin tämä rajoittui ns. kunnollisiin köyhiin eli ikään kuin tuon ajan työttömiin, jotka olivat joutuneet asemaansa ilman omaa syytään.

Keskiajalta löytyy myös monien nykypäivän nuorten naisten sairastaman anoreksian alkumuoto. Kristuksen morsiameksi haluavat naiset paastosivat usein itsensä henkihieveriin, ja joku saattoi olla ylpeä siitä että oli nauttinut päivän ruoka-annokseksi vain yhden pähkinän. Toinen söi niin kovaa leipää että suu oli veressä. He halusivat elää ja kokea saman kuin meidän mestarinsa ristillä riippuessaan. Aihetta tarkastelevassa Pyhä, paha ruoka -kirjan artikkelissa ei löydetä juuri muita yhtäläisyyksiä meidän ajan anorektikkojen väliltä kuin asketismi ja äärimmäisen laihuuden ihanne.

Uskontotieteen ja teologian opetustehtävissä Helsingin yliopistossa työskentelevien Virpi Mäkisen, Heikki Pesosen ja Risto Uron toimittamassa, peräti 23 eri kirjoittajan artikkeleista koostuvassa kirjassa todetaan, että sekä buddhalaiset, antiikin filosofit että monet keskiajan ajattelijat nostivat ihanteeksi kohtuuden. Pyrkimys kohtuuteen on myös yhteisöllisyyden perusta. Kun kukaan ei ahmi kaikkea ja syökse muita nälkäkuoleman partaalle, ei yleensä synny yhteiskuntia repiviä kapinoita, kumouksia ja sotia.

Kirjassa olisi voinut tuoda esiin alkuperäiskansojen käsityksiä syömisestä ja kaiken perustasta äiti maasta. Luonnonkansat hahmottavat maapallon äiti maaksi, joka – toisin kuin tieteen mekaanisen maailmankuvan luonto – on elävä ja tunteva organismi. Näin äiti maata ja sen antimia tulee kunnioittaa ja vaalia siinä missä sen kehittyneempiä olentoja, ihmisiä.

Kristillisiä suuntauksia kirjassa esitellään vähän liikaakin. Eikä esimerkiksi kristillisen vegetarismin parissa usein siteeratulla merkittävällä eläinoikeusfilosofi Tom Reaganilla ole varsinaisesti mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

USKONNOT OHJAAVAT monin tavoin mitä, miten ja milloin ihmiset syövät. Ruoka kuuluu rituaaleihin ja juhliin, se on pyhää tai jyrkästi kiellettyä ja sen kautta pyritään tiiviimpään yhteyteen jumalan kanssa. Toisaalta joskus kuulee sanottavan, että ruoka on uusi uskonto: esimerkiksi tietynlaisen ruokavalion noudattaminen voi muistuttaa uskonnollisten oppien seuraamista. Ruokaan kietoutuu myös paljon elämänkatsomuksellisia ja eettisiä kysymyksiä, jotka ovat saaneet entistä enemmän kaikupohjaa ekokriisin aikakaudella.

Tämä etupäässä uskontotieteilijöistä ja teologeista, mutta myös muun muassa kulttuuriantropologeista koostuvan kirjoittajatyöryhmän teos tarkastelee ruokaa uskonnon ja etiikan tutkimuksen välinein. Se johdattaa eri uskontojen ruokakulttuureihin ja niiden keskeisiin ideoihin, joita valaisevat esimerkit niin menneisyydestä kuin nykyajastakin. Teoksessa tarkastellaan myös, miten ruokaan liittyvät eettiset valinnat ja niiden taustalla olevat arvot suhteutuvat uskontojen opetuksiin hyvästä elämästä ja ihmisen roolista biosfäärissä.