Minna Canthilla tuskin oli punaisia kenkiä. Teoksen nimi viittaa H. C. Andersenin julmaan satuun, josta popularikulttuuri on tehnyt monta muunnelmaa: nämä turhamaiset avokkaat pakkotanssittavat naisia mielen järkkymiseen asti.

Maijala esittää kirjallisen järjestelmän yhä miehiseksi: päähuomio on mieskirjailijoissa, kustannusjohto karvaisissa käsissä. Kirjallisuusarvostelu tiivistyy Helsingin Sanomien machoon Antti Majanderiin. Silti kustantamoiden jalkaväki on naisia ja naiskirjailijoita paljon. Paineissaan jälkimmäiset joutuvat masennuksen kynsiin, saavat diagnoosin ja lääkityksen (Pauliina Vanhatalo, Katri Rauanjoki). Kaikki masennuksesta kirjoittaneet ja teatroineet ovat naisia. Vaikka kirjallisuuden opiskelijoiden enemmistö on tyttöjä, opettajat ovat enimmäkseen miehiä. Kun tässä arvostelee kirjallisuutta ja on opettanutkin Maijalan oppiaineessa Helsingissä, pitääkö hävetä sukupuoltaan, vaikka on aina arvostanut feminismiä?

Kansantauti Masennus

Lähes kolmasosa suomalaisista saa nyt depressiodiagnoosin. Siitä on tullut samanlainen kaikenselittäjä kuin aikanaan melankoliasta.

Hulluus uhkaa aina naista. Ennen hän oli ”Nainen vintillä” (Jane Austenin Humiseva harju), sitten miespsykiatrien käsittelemä hysteerikko (Charcot, Freud). Nyt masennus sallii muuttua suorittajasta passiiviseksi potilaaksi. Tämä on ollut hinta, kun ”heikompi astia” on astunut kodin pimeydestä julkisuuden valoon. Prosessi alkoi meillä paljolti Canthista, kun hän vaati naissivistyskysymyksen ratkaisua ja mahdollisuuksia käyttää aivojaan muuhunkin kuin ristipistotöihin ja hameissa roikkuvien lasten hyysäämiseen. Nuorsuomalaiset kirjailijakollegat, kuten Juhani Aho, kannattivat hekin ”uusia aatteita”, mutta kun tuli tosipaikka, eli samat oikeudet myös lemmen markkinoilla, he peruivat radikalisminsa: heillä oli oikeus vapaaseen rakkauteen palaten taas kodin helmaan kokoamaan voimiaan. Naisen oli oltava siveä. Canth oli samaa mieltä, mutta vaati sitä myös mieheltä.

Jo Canthin aikana keskusteltu naisten vaiva, hypokondria (luulosairaus) on saanut netistä uutta vauhtia, kun sivustot neuvovat, manipuloivat ja pelottelevat. Sitä ruokkii psykiatrien ja lääketeollisuuden ajama medikalisaatio: kaikkeen löytyy tabletti. Pane B:tä lasiin, niin tästä tulee hyvä päivä… Aldous Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa (1932) ihmelääke soma pitää kansalaiset hallittavan rauhallisina. Nyt riippuvuuden takaavat Prozac ja some.

Psykovallan käyttöä ohjailee keskinäinen korruptio. Jo diagnosointi on vallankäyttöä ohjekirjan mukaan. Mielenterveysprosessista nettoavat psykiatri, terapeutti ja Pfizer. Diagnoosin uhriksi joutumista on vältettävä, koska siitä ei koskaan vapaudu. Tämä stigma voi estää rekrytoinnin tai terveysvakuutuksen. Ei tämä aika niin vapaamielinen ole. Eikä tässä kyllin. Nyt on nousemassa uusi uhka, ilmastoahdistus.

Digihäiriö syö aivoja

Minna Maijala on huolestunut digitalisaation tuomista uusista vaaroista. Emme saa olluksi ilman  elektronisia kainalosauvoja. Näinä päivinä ylioppilaskirjoitukset suoritetaan ensi kertaa kokonaan sähköisesti. Eipä siltä, eihän abeilla ole enää käsiäalaakaan. Sensorien olisi hankala tihrustaa heidän tikkukirjaimiaan. Mutta ilmiö on vakavampi. Työpäivän aikana ajatus katkeaa kymmeniä kertoja erilaisiin digihäiriöihin. Harvalla on mahdollisuus pitkään yhtenäiseen mietintäprosessiin. Ja kesken muun tulee joka kymmenes minuutti vilkaistuiksi ruudun vierellä makaavaan älypuhelimeen. Toisaalta, eipä kotona ole lapsista vaivaa, kun hekin näpräävät mobiilihyrräänsä. Ruotsissa puhuttiin jo 60-luvulla passivoivasta katsojayhteiskunnasta (tittarsamhälle). Mutta se oli vasta sohvaperunoiden aikaa.

Esseen vapaa muoto suo Minna Maijalalle mahdollisuuden varsin notkeaan ilmaisuun ja teräviin huomioihin kaimansa Canthin ajan ja nykyhetken rinnakkaisuuksista. Yhden toistuvan virheen oikaisisin hänen puhuessaan romantiikasta – toki tämä on yleinen väärinkäsitys. Aikanaan osa meistä alan miehistä yritti torjua tätä erehdystä: romantiikalla oli 1800-luvulla luultua vähäisempi osa, varsinkin Suomessa. Kyse on sentimentaalisuudesta, tunneherkkyydestä. Romantiikan ydin on yö, tuska ja kuolema. Kauhukirjallisuutta, gotiikkaa kirjoittivat naiset, jotka sillä ilmaisivat klaustrofobisia tuntojaan miesmaailmassa.

Mutta tämän vian vastapainoksi tunnustusta ansaitsee Maijalan johdonmukainen puhe ruumiista elävilläkin. Hän ei käytä lääkärien aikanaan kuoleman pelossa lanseeraamaa kehon käsitettä.