Kaksoiselämäkertansa kolmanneksi pyöräksi Kalemaa ottaa Stalinin. Hän alkaa raamatullisella asettamuksella Hannes Ryömän (1878-1939) uskoessa, että ”itse Saatana oli lähettänyt suuren ja mahtavan Teräsmiehen viemään paitsi hänen pienen kotimaansa myös koko maailman diktatuurin helvettiin”. Kun taas hänen uppiniskainen poikansa (1911-1958) uskoi, että sama mies oli jumalan lahja ihmiskunnalle. Isä Aurinkoinen oli hänelle yleisnero, joka osasi kaiken tieteessä, taiteessa ja politiikassa.

Mauri kohosi 30-luvulla SDP:n vasemmisto-opposition kärkimieheksi, jolla oli yhteyksiä maanalaisiin kommunisteihin, varsinkin pääsihteeri Arvo Poika Tuomiseen. Tämä vastahankainen linja suretti isää, mutta kaikesta huolimatta hän rakasti tuhlaajapoikaansa. Onnekseen hänen ei tarvinnut nähdä Maurin aktivismia välirauhan neuvostoystävyysseurassa, sodanaikaista poliittista vankeutta ja sodanjälkeistä puuhailua SKP:n elimissä.

Ajan hengessä hän ajoi rodunjalostusta ja pakkosterilointia huonolaatuisten kansalaisten sikiämisen estämiseksi.

Mauri jyräsi

Mauri kävi eliittikoulu SYK:ia, ja vasemmistoradikaalinakin hänessä eli etuoikeutetun nuorukaisen arroganssi. Hänen murskaava taipumattomuutensa juontui osittain kotoa, jossa kiireinen isä yleensä antoi mukavuussyistä periksi. Avainromaanissaan 30-luvun kuvat (1953) Raoul Palmgren luonnehtii Mauria osuvasti jo peitenimellään Kullervo Jyrä.

Hannes Ryömä oli ensimmäisen sos.dem. opiskelijajärjestön YSY:n perustajia 1905 yhdessä Väinö Tannerin ja O.W. Kuusisen kanssa, joista kumpikin aikanaan johtaisi omaa työväenpuoluettaan, jälkimmäinen Moskovasta.
Maurista kehittyi 30-luvun Akateemisen Sosialistiseuran kärki, vaikka Palmgren oli ideologisesti oivaltavampi. Kun SDP:n puolueneuvosto 1937 erotti ASS:n puolueosastona ja yksittäisistä jäsenistä mm. Ryömän ja Palmgrenin, edellisen oli poliittisena eläimenä tuskallista olla ulkona kylmässä. Muut kokivat hänen suorastaan nuoleskelevan Tanneria päästäkseen takaisin puolueeseen, turhaan kaikki.

ASS harkitsi muuntautumista vasemmistososialistiseksi joukkopuolueeksi, mikä jatkui välirauhan ajan Neuvostoliiton ystävyysseurana. Valpo tarkkaili tätä puuhailua, ja pian SNS kiellettiin. Ryömälle vankeuden langettavin peruste oli hänen syytöskirjeensä Tannerille talvisodan alkupäivinä, sytykkeenä ulkoministerin radiopuhe 15.12.39. Kirje Tannerille osoittaa Ryömän hämmästyttävää yksiniitisyyttä. Poliitikkona hänen täytyi olla perillä vaarasta joutua pidätetyksi tasavallan suojelulain nojalla. Se johtikin turvasäilöön talvisodan ajaksi. Jatkosodan alkupuolella tuli kaikki synnit yhdistettyinä 15 vuoden kakku.

Heti sodan jälkeen Ryömä palasi muiden poliittisten vankien tavoin julkisuuteen, ja varsin näkyvästi SKDL:n kansanedustajana, mutta ennen kaikkea SKP:n Työkansan Sanomien tiukkana päätoimittajana.

Puolueen kuorma-auto?

Kalemaan teos on hyvin kirjoitettu perustuen vankkaan lähdetutkimukseen, osin tekijän entisten elämäkertojen aineistosta. Pieniä detaljivirheitä on, muttei mitään vakavampaa. 30-luvun kuvia ei ole kirjoittanut R. Palmari, vaan Palomeri, vaikka Palmarikin oli Palmgrenin salanimiä. Ja HTY on Helsingin Työväenyhdistys, ei sos.dem. nuorisoyhdistys. Toki nuoriso-osasto oli HTY:n jäsenjärjestö.

Ensimmäisen vakityöpaikkansa psykiatriaan erikoistunut Mauri Ryömä sai 50-luvulla Nikkilän mielisairaalasta. Hullut hänestä pitivät, kommunistit eivät. Ansioistaan ja uskollisuudestaan huolimatta häntä epäiltiin aina SKP:n johtoryhmissä demaritaustansa ja akateemisuutensa takia. Ja hän oli taipuvainen äkkijyrkkyyteen, ”vasemmistopoikkeamaan”.

Skisma syveni Stalinin kritiikittömän jumaloijan alettua tämän kuoleman 1953 jälkeen epäillä siihen asti uskomiaan dogmeja. NKP:n 20. puoluekokouksen 1956, jossa Nikita Hruštšov esitti kuuluisan salaisen henkilökulttipuheensa, sen vanavedessä Ryömä ainoana SKP:n johtajana tuomitsi selkeästi diktaattorin rikokset. Samalla hän kommunistien pitkän korpivaelluksen aikana alkoi puhua koko työväenliikkeen yhteistyöstä SDP:n, TPSL:n ja SKDL:n kesken, ellei suorastaan puolueliitoksista.
Työmatkalla Nikkilään 27.11.1958 Mauri Ryömä ajoi Vanhalla Porvoontiellä kohtalokkaan nokkakolarin kuorma-auton kanssa. Sitkeät huhupuheet kuiskivat SKP:n kuljettaneen tätä kuormuria.